Huh, mihin nämä päivät oikein menee, kun ei meinaa tähän koneelle ehtiä lainkaan nykyään. Ulkona tulee oltua illatkin.

Tällä viikolla onkin työt alkaneet kunnolla, kun Tuutikki on tullut jo puoli 6 aamulla. Onneksi saa aamulla kuitenkin vielä jatkaa unia jonkin aikaa. Tänäänkin herättiin Tuutikin kanssa vasta puoli 9 =) Vähän ehdittiin olemaan ulkona ja sitten tultiin laittamaan ruokaa. Syömisen jälkeen pistettiin kahluualtaaseen vettä. Nyt se sujuukin jouhevasti letkulla. Siinä muksu pulikoi loppu ajan. Tuutikkikaan ei nukkunut päikkäreitä, kun nukkui aamulla pitkään. Menee yöunet, jos nukkuu päivällä. Ja hyvinhän hän jaksaa koko päivän, ei unta kaipaakaan. Aika meni tosi nopeasti ruuan jälkeen. Välillä käytiin syömässä välipalaa ja sitten taas takasin pulikoimaan. Minä istuin vieressä ja pidin aurinkovarjoa pystyssä tuulen puuskissa. Mukavan lämpimiä puuskia kuitenkin olivat. Tuutikki lähtikin sitten jo vähän ennen klo 15. Me lähdettiin Esikoisen ja Kuopuksen kanssa vähän shoppailemaan. Piti löytää aurinkolasit ja serkulle synttärilahja. Löytyikin =)