Kova kiirus on ollut taas, kun ei koneelle ehdi lainkaan. Tänään ollaan ihan rauhassa tässä sisällä, kun on niin harvinainen hetki, ettei tässä ole vielä kuin Tuutikki ja Nipsu. Kupus vietiin kerhoon ja Esikoinen on koulussa. Niisku tulee vasta kymmeneksi. Saa nämä kaksi pienempää rauhassa leikkiä pienten leikkejä vähän aikaa.

Tiistaina oltiin aamupäivä leikkikentällä, kun vietiin Kuopus kerhoon. Puisto on ihan siinä kerhopaikan vieressä. iltapäivällä oltiin tässä lähistöllä ja kerättiin (tai yritettiin) kauniin värisiä vaahteran ja pihlajan lehtiä. Ei ollu vielä kovin paljoa puissa ruskalehtiä. Tai jos oli, niin oli niin korkealla, etten niitä sieltä saanut. Mutta saatiin kuitenkin niitä sen verran, että päästiin sitten eilen toteuttamaan pieni syksyinen taulu. Samalla ihailtiin kaikkea muutakin luonnosta löytyvää =) Eilen sitten askarreltiin taulu kotiin vietäväksi. Tässä meidän Kuopuksen tekemä taulu ja tosiaan, lehtiä olisi voinut olla enemmänkin...
10849.jpg

Eli tuhosin yhden pahvilaatikon, josta tein kaikille tukevan taustan. Laitoin valmiiksi narut jokaiselle. Lapset liimasi itse sinisen paperin taustaksi (huomattavasti kauniimpi, kuin kattilan kuvat) ja siihen päälle sitten lehtiä niinkuin halusivat. Ja niinkuin jo mainitsin, olisi ollut kiva, jos olisi löydetty enemmän lehtiä. Olisi ollut kiva saada tuo tausta kokonaan peittoon. Mutta kiva se noinkin oli =) Ja juuri sopivan riittävästi puuhaa meidän vilkkaille lapsille =)

Eilen meillä oli myös Nallepäivä =) Jokainen toi mukanaan jonkun pehmoelukan ja nyt ne kaikki istuu rivissä eteisen lipaston päällä. Käynnissä on söpöyskisa eli äänestetään söpöintä nallea. Pyydetään naapurin papatkin äänestämään ja tutut muutenkin. Ja täälläkin saa äänestää, jos haluaa eli kommentoikaa vaan, mikä on söpöin (jos sitä nyt noin kuvan perusteella voi sanoa...). Saadaan vähän jännitystä tähän touhuun. Ensi viikolla sitten katsotaan, kuka nalle voittaa äänestykset, jaetaan voittajalle palkintomitali ja kaikille toisillekin mitali hienosta suorituksesta =)  Tässä vielä meidän nallekisasta kuva:
10850.jpg
1. Nalle Puh
2. Tyttönalle
3. Virtahepo-äiti (vauvat masussa)
4. Uninalle
5. Tiikeri

Kilpailu päättyy keskiviikkona 28.9.