Esikoinen oksensi huoneensa lattialle juuri ennen kun piti kouluun lähteä. Piipero oli jo ehtinyt tulemaan, mutta Epeli oli vasta matkalla ja Miksun piti tulla puoli 10. Ei muuta kuin äkkiä soittamaan Epelin kotiin ja sitten kouluun ja siivoomaan. Viimeiseksi sitten soitin Miksun kotiin. Niin juu, ja jossain vaiheessa soitin tietenkin myös Piiperon äidille. Mutta Piipero on nyt tässä kuitenkin, vanhempien toiveesta.

Tiedä sitten onko liikkeellä olevaa vatsatautia, vai jotain muuta. Toistamiseen ei ole kuitenkaan oksentanut ja söikin jo vähän sämpylää ja joi vishyä. Ihan pirteältä vaikuttaa nyt. Katsellaan. Varuiksi Epeli ei tule huomenna kuitenkaan hoitoon. Muitahan ei olisi huomenna ollutkaan hoidossa. Mutta poikkeuksellisesti tällä viikolla tulee lauantaina ottamaan tuntumaa meihin toukokuun alussa aloittava lapsi. Eli työpäivä siis silloinkin, ellei tämä tästä jatku tämän ihmeemmäksi.

Nyt Piiperolle ruokaa ja unille =)