Eikös koulujen alkaminen ole merkki syksystä =) Muutoinhan ilmat ovat olleet kaikkea muuta kuin syksyiset.

Viime viikko valui käsistä niin, ettei ehtinyt sanomaan mitään. Santtu aloitti viime viikolla kokopäiväisenä, myös Miksu oli hoidossa tiistaina ja torstaina. Torstaina kävimme katsomassa ihkauudessa kirjastossa ja olihan se hieno. Keskiviikkona se avasi ovensa, mutta emme sännänneet sinne heti silloin. Siellä kuluikin aika rattoisasti ja tuli jo vähän kiirekin välipalalle. Jätimme päikkärit väliin, ja vietimme sen ajan kirjastossa. Muuten emme olisi sinne Santun ja Miksun kanssa ehtineet, kun avaa ovensa vasta klo 12. Nyt on mukavan lyhyt matkakin ja voi vaikka kauppareissulla käydä siellä =)

Tämä viikko mulla onkin lomaa, kun Esikoisella alkaa koulu. Huomenna aamulla vien hänet kouluun, vaikka tuttu koulu onkin. Mutta menee uuteen luokkaan, niin haluaa että vien hänet. Sitten se puurtaminen taas alkaa =) Viikonloppu meni hujauksessa ohi mökillä. Perjantaina lähdimme ajamaan itä-suomea kohti töitten jälkeen ja perillä mökillä olimme klo 24 maissa. Oli aika mielenkiinotista ajella veneellä pimeessä... onneksi kuu näytti vähän tietä ja valoa =) Lauantai meni leppoisasti ja sunnuntaina iltapäivällä jälleen suunta tänne länsi-rannikolle. Mummula on kivasti lähes puolivälissä matkaa ja siellä on kiva hengähtää. Meidän sorsavauvat oli jo isoja. Mutta edelleen yhtä seurallisia ja rohkeita =) Tulivat meidän kanssa uimaankin. Saa nähdä, kuinka monta selviää ensi kesään... Pistän vaikka kuvia jossain vaiheessa.

Mutta nyt loman viettoon, ts. siivoamaan =( Tiimarissa pitää vielä käydä ostamassa kyniä ym. kouluun. Iso pyykkivuori odottaa pesua ja ruokaakin pitäisi käydä  ostamassa. Meneehän se loma näinkin =))