Tai tuliko sittenkään kunnolla? Mahtaako vielä sulaa pois kaikki ihana lumi... Epäilen kyllä suuresti sen pysyvyyttä täällä meillä päin, missä pysyvä lumi on hädin tuskin tullut jouluksi. Mutta jokatapauksessa liukurit on kaivettu esiin ja mäki tehty. Meillä on monta hyvää mäkeä ja eri pituista mäkeä ihan pihapiirissä. Taisivat omat lapset rakentaa lumilinnankin jo auran tekemään lumikasaan. Lumi on niin puhdasta vielä ja kaunista.

Tällä viikolla onkin ollut vapaata. Tosin, työtä on riittänyt sittenkin. Keskiviikkona työllisti Esikoisen lastenkutsut koko päivän. Itse kutsut olivat kyllä vasta illalla. Eilen taas hoidin asioita Kuopuksen ollessa kerhossa, sitten piti käydä vielä kaupassa ja siivota vähän. Iltapäivällä iski kauhea väsymys ja torkuin sohvalla lasten mentyä ulos. Tänään ollaan otettu Koopuksen kanssa rennosti koko aamu =) Vaikka hommia riittää tällekin päivälle, koskas ne nyt kodissa loppuisivat ;)

Tiistaina aloiteltiin isänpäiväjuttuja. Pitää aloittaa ajoissa, kun tämä loppuviikko meni näin. Niistä tulee kuvia sitten isänpäivän jälkeen =) Pyhäinpäiväksi me ei nyt olla ehditty tekemään mitään. Käymme kyllä huomenna Esikoisen ja Kuopuksen kanssa hautausmaalla viemässä kynttilän Ukille.

Toivottavasti sää jatkuisi yhtä ihanana koko viikonlopun, kuin mitä se nyt on. Aurinko paistaa ja pikku pakkasta on. Kaunista =)

Mukavaa viikonloppua!