Niitäkin tuli nyt juhlittua ja kivaa oli =) Aamulla emme lähteneet kirkkoon vaan leivoimme sitten kuitenkin pipareita =) Tuli vaan sellanen olo, että tekee mieli sittenkin leipoa. Ja niinpä me leivottiin =) Jasper nyt tosin ei juurikaan ollut kiinnostunut leipurin hommista, mutta Kuopus ja Santtu leipoivat ja minäkin sitten Santun kyllästyttyä. Mun hommani oli kaulita taikina. Hyviä pipareita tuli. Päiväunien aikaan tein vielä joulutorttuja. Ehtivät hyvin jäähytä ennen välipalaa. Kuuntelimme joululauluja, avasimme joulukalenterin, söimme ja pidimme lystiä. Niin, pidimme myös joulubingon =) Se olikin kiva. Varsinkin, kun on niin eri-ikäisiä lapsia, niin erilaiset bingot on kivoja pelejä. Niissä kun ei ratkaise taito eikä tieto, vaan onni =) Täpärälle menikin kummallakin kerralla, kun kaikilla oli jo neljän suoria ainakin 2. Onekkain vain onnistui saamaan sitten sen viimeisenkin =)

Ensi viikko on taas vähän rauhallisempaa. Santtu ei tule todennäköisesti lainkaan. Toivottavasti Miksu tulisi sitten parina päivänä ja Jasper tulee tietty perjantaina. Keskiviikkona onkin Itsenäisyyspäivä ja pyhä siis.

Suru-uutisiakin puhelin tänään meille toi. Pappani on nukkunut pois. Pistää se mielen vähän matalaksi. Huomaa, että jää ajatuksiin välillä, kunnes joku lapsista havahduttaa takaisin sanomalla jotain.

Kaikesta huolimatta, oikein mukavaa pikkujoulua ja ensimmäistä advettia kaikille!