Jotain viisastakin osaavat päättää. Lapsiperheiden tukiin on nimittäin tulossa muutos ja hieno sellainen. Tähän astihan perhe ei ole voinut saada samaan aikaan yksityisen hoidon tukea sekä kotihoidontukea. Tämä on vaikuttanut perheisiin, missä useampi lapsi hoidetaan yksityisesti tai missä esim. isompi sisarus hoidetaan yksityisesti toisen vanhemman ollessa kotona pienemmän kanssa (vanhempainrahakauden jälkeenkin). Ensimmäisessä tilanteessa on ollut talouidellisesti parempi valita kaikille lapsille yksityisen hoidon tuki. Kun taas jälkimmäisessä tapauksessa on voinut valita joko kotihoidontuen pienemmälle lapselle tai yksityisen oidon tuen isommalle lapselle. Mutta

1.4.2007 tulee muutos tähän asiaan. Siitä eteenpäin, perheellä on mahdollisuus kumpaakin tukea samaan aikaan. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että toinen vanhempi voi olla hoitovapaalla ja samaan aikaan isompi sisarus voi olla yksityisen hoidon tuen turvin hoidossa. Tai jos useampi lapsi hoidetaan yksityisesti, alle 3v lapsesta on mahdollisuus saada kotihoidontukea, joka on aika paljon enemmän, kuin yksityisen hoidon tuki, ja samalla isommista saadaan yksityisen hoidon tukea. Hieno juttu!