Pääsiäinen lähestyy ja sitä varten olemme tänään istuttaneet pääsiäisheinää. Heinää siksi, että kylvimme nurmikon siemeniä. Niistä on tullut aina ihana tuuhea heinikko =) Lapset istuttivat omiin purkkeihinsa, Miksu toimi isomman sisaruksen oikeudella ja istutti myös Minttikselle oman heinän. Maalsikin purkin ja tehtävä oli silminnähden tärkeä =)) Laitan kuvia, kun saan kameran akut ladattua.

Murhetta aiheuttaa auto, joka hajosi eilen =( Siksi jäi tänään Esikoisen kokkikerho väliin ja uhkaa jäädä huominen ratsastustuntikin. Isäntä vaihto työvuoroa, että ehtisi aamulla korjaamaan vielä auton, jos vaan saa osat jostain. Olemme joutuneet tulemaan toimeen siis ilman autoa. Onneksi ehdimme lauantaina shoppailemaan tyttöjen kanssa, niin on kevätvaatteetkin hankittuna.

Tällä viikolla onkin sikäli erilainen viikko, että Miksun sekä Minttiksen piti alunperin tulla ns. iltavuoroon eli 11.30-17. Mutta ovatkin aamuvuorossa. Huomenna tiistaina ja perjantaina eivät tule ollenkaan. Huomenna olemme siis Kuopuksen ja Santun kanssa kolmistaan. Vien heidät aamulla kerhoon. Erilaiseksi tämän viikon tekee  myös se, että Santtu on tilapäisesti keskiviikko iltana muutaman tunnin hoidossa. Siinä tulee päivälle pituutta... Virpomisoksia olisi tarkoitus tehdä torstaina. Sitä ennen pitäisi jostain löytää pajunkissoja.

Ihania ilmoja on ollut. Tytötkin ovat olleet eilen ja tänään paljon ulkona. Saivat kevyemmät haalarit ja sormikkaat. Tänään olen laitellut jo paksuimpia vaatteita odottamaan pesua ja talvikenkiä syrjään. Huomenna saa Esikoinen laittaa lenkkarit kouluun, oikein uutuuttaan hohtavat =) Tänään olivat kevään viimeisen kerran luistelemassa ja nyt luistimet onkin jo varastossa odottamassa ensi talvea.

Mutta nyt kutsuu iltapala... Mukavaa viikon alkua kaikille!