Onkin ollut hulina päivä, kun uudet lapsetkin oli hoidossa (Aatu ja Siiri) =) Jännitti tosi paljon, mutta päivä meni lopulta yllättävänkin hyvin. Vaikka omalla tavallaan raskasta olikin. Siiri oli reipas, Aatulla oli hetkittäin äitiä. Äitiä itkettiin välillä, mutta välillä jaksettiin leikkiäkin. Syli ei ollut kovinkaan hyvä, vaan halusi olla pitkälti yksin. Oman rauhan sitten annoinkin, vaikka samassa huoneessa kaikki olimmekin. Istuin lattialla ja enimmäkseen Siiri ja Minttis taistelivat siitä, kumpi on sylissä eniten =) Pientä mustasukkaisuuden poikasta oli ilmassa. Miksu suhtautui varsin varautuneesti, mutta yllättävän kiinnostuneesti uusiin leikkikavereihin. Miksu ja Aatu ovatkin lähes saman ikäisiä, samoin Siiri ja Minttis. Kiva juttu =)) Esikoisella vaan tuppaa olemaan vähän tylsää, mutta onneksi kohta jo Esikoinenkin jää lomalle, niin on sitten seuraa. Ja syksyllä eloittaa eskarissa. Yllättävän pahalta vaan tuntui itsestäkin toisen ikävä ja etenkin, kun en kelvannut lohduttamaan. Mutta kaikesta päätellen, koki kuitenkin olonsa turvalliseksi. Ja sehän on pääasia. Ulos emme menneet, tutustuimme toisiimme. Päiväunet jännitti. Siiri kun on myös tottunut nukkumaan  ulkona. Laitoin sitten Minttiksen tavallisiin rattaisiin ja Siirin tuplarattaisiin valjaisiin. Pihalle laitoin eri puolille ja kuomut seläkkäin. Ja hyvin meni =) Siiri sieltä heräsi sopivasti välipalalle, eikä Minttis ehtinyt heräämään, kun pidin ikkunaa sen verran raollaan, että kuulisin heti, kun toinen herää. Aatu ja Miksu taas jakoivat meidän sängyn. Miksu oli ensin vähän vastahakoinen, varautunut kun on. Mutta pienen keskustelun jälkeen, nukkuivat molemmat siinä vierekkäin pienet unet. Ja taisi lopulta rauhoittaa kumpaakin toisen läsnäolo siinä ihan vieressä. Syömisten kanssa oli Aatun kanssa pientä kitkaa. Ei suostunut tulemaan aamupalapöytään eikä lounaallekaan. Äidin kanssa kun paljon on juteltu, niin en lähtenyt lainkaan taistelemaan asiasta. Minusta se oli parempi niin. Välipalapöytään Aatu sitten tulikin ja oli hänen sanojensa mukaan hyvää mysliä =) Mysliä meni vähän ja sillä hetkellä oli sitä mieltä, että tulee meille toistekin =) Mutta mieli muuttui kyllä heti, kun masu täyttyi... ;) Paljoa ei syönyt sittenkään, mutta hienoa, että edes vähän! Huomennakin tulevat ja onkin kerhopäivä. Puhuimme jo, että menemme leikkikentälle, jos ei sada kauheasti. Viedään ensin kerholaiset kerhoon. Saa nähdä, miten huominen kerhopäivä sujuu, kun onkin kaksi vaippaikäistä =) Mutta eiköhän se siitä kuitenkin sutjaannu. Tänäänkin oltiin jo varttia vaille 8 kaikki vaatteet päällä ja aamupala syötynä. hakeminen tekee tiukkaa, mutta eiköhän sekin onnistu.

Ja nyt kuvia äitienpäiväsalaisuuksista =)

586631.jpg

Tähän päätyi myös kaksi sinistä käden jälkeä, mutta unohdin kuvata lopullisen version.

586628.jpg586637.jpg

 

586638.jpg

 

586639.jpg

 

586629.jpg  586636.jpg  586635.jpg

 

586633.jpg

586634.jpg

586630.jpg

 

 

586632.jpg

Tässä itse tekemäni kortit omille mummuilleni.

 

Mukavaa viikon alkua kaikille!!