Viikko on taas hurahtanut ihan huomaamatta ohi ja loma alkoi eilen. Kova tohina on ollut koko viikon, niin lapsilla, kuin minullakin. Osa töistä, mitkä pitäisi jo olla valmiina, on vielä vähän kesken. Mutta tänään istumme 3t junassa, jospa siinä ehtisi saamaan kaikki valmiiksi...

Tähän viikkoon on paljon mahtunut kaikenlaista. Pihamme sai liukumäen! Ja se oli ehdottomasti viikon kohokohta lapsille =) Se onkin ollut käytössä ahkerasti. Eilen leivoimme sämpylöitä porukalla ja söimme sitten tyytyväisinä omia sämpylöitä välipalalla. Aatu ei ensin halunnut leipoa, mutta kun näki Esikoisen ja Kuopuksen leipomassa, innostui hänkin tulemaan mukaan. Siiri sai ottaa tuntumaa taikinaan, joka olisi kyllä mennyt suuhun enemmän, kuin mielellään.

Nyt vain viimeisetkin tavarat kasaan ja suuntaamme Keski-Suomeen. Loma on alkanut ja kyllä ne säätkin kohta paranee =) Palailen kahden viikon päästä, 16.7 työn ääreen. Tosin, Siiri ja Aatu ovat silloin vielä lomalla, mutta Miksu ja Minttis tulevat.