Olo on melkoisen väsynyt... Onneksi on viikonloppu edessä ja tytötkin menee huomenna mummulle. Mummulla vielä lomaa tämä viikko ja soitti eilen, voisiko tulla hakemaan tytöt luoksensa lauantaiksi. No en tietenkään epäröinytkään, vaan lupasin tytöiltä kysymättä =) No, ihan innoissaan ovat menossa kuitenkin. Koti on ihanan rauhallinen siis huomenna.

Tämä viikko on mennyt taas hujauksessa. Kumma, miten nämä viikot menee eteenpäin niin lujaa, ettei meinaa perässä pysyä. Keskiviikkona aamu venyi pitkäksi, kun Aatu veteli unia vielä klo 10 =) Siihen aikaan menin tuonne makkariin Siirin kanssa, avasin verhot, petailin petejä jne. Vaikeroiva ääni kuului jostain peiton alta: "Saanko vielä kölliä edes vähän aikaa?" Niin Aatu sitten kölli vähän aikaa, siis sen aikaa, kun sain muut pedit pedattua ja matkasängyn kasattua. Sitten jaksoikin jo nousta leikkeihin. Aamupalaa tuo lapsi ei koskaan syö, aina sitä kuitenkin tietty tarjoan. Miksu ja Minttis tulivat lounaalle. Pienemmät menivät unilleen ja isommat leikkivät leikkejään. Kuopuskin liittyi seuraan, kun eskarista pääsi kotiin. Iltapäivällä oltiin Miksun ja Minttiksen kanssa tuossa pihalla. Oli mukavaa, kun leikkimökin ovi sai jäädä auki meille, vaikka päiväkodin väki lähtikin. Minä sitten pistin lelut kasaan ja suljin oven. Vettä sateli, mutta se ei lapsia haitannut. Miksu ja Kuopus ainakin viihtyivät kuravellileikeissään varsin hyvin. Minttis kyllä vähä vierasti sadevaatteita tai sitten muuten joku harmitti. Torstaina oli kerhopäivä ja sinne suunnattiin aamulla. Aamuherätys sujui paremmin, kun lupasin köllimisrauhan sitten, kun vaatteet on päällä. Herättelin Aatua siis siinä vartin yli 8 pukemaan ja pääsi sitten vielä köllimään. Hyvillä mielin meni kerhoon =) Ja hyvällä mielellä tuli myös pois. Siirin kanssa touhuiltiin tässä sisällä, pedättiin petejä, pestiin pyykkiä ja tehtiin ruokaa, mutta myös leikittiin. Miksu ja Minttis tulivat jälleen lounaalle, joka Siiriä lukuunottamatta oli vasta kerhon jälkeen. Minttis olikin jo vähän nukkunut, joten en häntä nukkumaan laittanutkaan. Iltapäivällä oltiin taas Miksun ja Minttiksen kanssa ulkona. Ja kyllä oli kylmä!! Hrrrrr... Tänäänkin, kun kerran ei mihinkään ollu pakko mennä, herättelin Aatua hissukseen siinä klo 10 maissa. Suhteellisen rauhallisesti hän heräilee, kun menen sinne petailemaan ja Siiri leikkimään. Herää meidän touhuihin siinä samalla. Pienten ollessa päiväunilla, me isommat leivottiin pullia välipalaksi. Kokeilin pikapullataikinaa, kun on aika vaikeaa tehdä hiivapullataikinaa valmiiksi ja nostattaa se juuri niin, että saa pienet nukkumaan ja pääsee sitten leipomaan. Kun joskus siihen menee enemmän ja joskus vähemmän aikaa syömisineen, vaippojen vaihtoineen ja pukemisineen. Varsinaisestihan kumpaakaan ei tarvitse nukuttaa ulos, onneksi. Ihan hyvä tuli =) Rakenne oli vaan tietty erilainen, kun ei ollu sitä tav. pullan sitkoa taikinassa. Mureni kovasti. Mutta ihan se pullalta maistui kuitenkin. Taidamme toistekin tehdä näin. Lapset oli vaan vähän ihmeissään, kun ei pyöritettykään käsin pullia, vaan lusikalla nostettiin nokareita pellille. Hienompia olisi varmaan tullut, jos olisi laittanut muffinsivuokiin, mutta oli sen verran haastavaa lapsilta saada ne edes pellille jotenkin hyvään järjestykseen, että on turhaa stressiä yrittää saada heitä osumaan muffinsivuokiin =) Ja tärkeintähän on kuitenkin se, että lapset saavat itse tehdä ja syödä, ei se ulkonäkö ole niin tärkeää. Ja omalla tavallaan ne pullat oli oikeastaan kauniita. Ulos ei iltapäivällä lähdetty, kun vähän väliä on ukkonen jyrähdellyt. Kuopus oli eskarin kanssa viereisellä mäellä retkellä aamupäivällä ja onneksi sää suosi heitä. Esikoinen oli eilen luokkansa kanssa Raisiossa luontokoulu Lumikossa (muistankohan oikein?) koko päivän. Viime kevään retkikassasta jäi niin paljon, että pääsivät toisenkin kerran sinne. Täällä meillä vettä tuli alas vähän väliä ja toisinaan rankastikin, mutta siellä ei ihmeemmin ollu sadellu, onneksi. Eilen illalla oli Esikoisen ratsastustuntikin, joka sekin säästyi suuremmilta sateilta. Hyvin oli tunti mennyt ja laukkaamaankin oli vahingossa päästy =)

Nyt on viikonloppu edessä. Ensi viikolla kaikki lapset tulevatkin jo aamulla, varmaan siinä puoli 6 ja puoli 7 välillä ja lähtevät kaikki klo 15 mennessä. Mukavaa viikonloppua kaikille!