rantautui sitten meillekin =( Jo pari päivää on ollut tosi vetämätön olo ja kurkku sellainen karhea ja aristava. Tytöillä onkin ollut jo viikon verran pientä nuhaa, niinkuin isännälläkin. Mutta eilen olo paheni aika paljon ja nyt nenä vuotaa, pää särkee, kurkku on kipeä, päässä humisee jne. Tytöillä ei vieläkään pientä nuhaa ihmeempää, vaikka Kuopus olikin jo jäämässä kotiin tänään. Eskari kuitenkin vei voiton, kun siellä on tänään askartelupäivä =) Hoitolapset tulivat kuitenkin kaikki tänään ja nyt odottelemme Aatun heräämistä. On aika väsynyt olo, eikä ollenkaan mukava, mutta kyllä se tässä menee pronaxenin voimalla. Toivottavasti ei iske pahemmin...

Tämä viikko on ollut aika rankka muutenkin. Miksu ja Minttis ovat tulleet puoli 6, Aatu ja Siiri vartin yli 6. Maanantaina Minttis oli ainoa, joka nukkui uudestaan, ja hänkin vain puoleksi tunniksi. Meillä olikin oikein "rattoisa" aamupäivä. Kiukkua ja väsymystä riitti =( Eilen onneksi kaikki muut nukkuivat, paisti Siiri. Hänellä olikin koko päivän keljutus päällä. Selkeästi joku vaivasi ja se kiukutti. Kerhoon ehdittiin hienosti kävellen, tosin Siiri ja Minttis eivät millään meinanneet mahtua rattaisiin. Autolla sitten haettiin, kun kerholaiset ovat olleet joka kerta niin väsyneitä. Lounaan jälkeen on kerholaisetkin huilanneet, maanantaina nukkuivatkin. Iltapäivällä ei sitten muuta ehditäkään, kuin syömään välipalaa. Kaikki kun kotiutuvat klo 15 mennessä.

Tänään otetaan rennosti, jos vaikka tämä tauti pysyisi aisoissa. Huomenna on kerho ja sekin varmaan hoidetaan autolla mennen tullen, jos tämä olo tässä jatkuu tällaisena. Perjantaina mietitään vähän värejä... Jos ollaan siinä kunnossa, että sellaiseen jaksaa alkaa.  Katsellaan...

Heetu, mukava kuulla, että lammas oli mieluinen =)

Mukavaa keskiviikkoa kaikille!