Viikko on alkanut aika vauhdikkaasti. Maanantaina alkoi Nuori Suomen Varpaa vauhtiin -kampanja. Me tosin vähän myöhästymme ja hyppäsimme vasta tänään mukaan. Ei löytynytkään sunnuntaina kotoa tarvikkeita riittävästi valmisteluihin. Maanantaina en ehtinyt niitä ostamaan, joten sain ne tehtyä vasta eilen. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sanotaan =) Vauhtimato on makuuhuoneen kaapin ovissa luikertelemassa kuudella pallolla. Eteisen seinällä komeilee sitten Vauhtimato -juliste, johon kerätään meillä tarroja nopan tehtävien tekemisestä. Sovelsin aika paljon, eikä meillä ole oikeasti noppia kellään. Muunsimme ne korteiksi. Lapset saa niistä toisen puolen sitten itse tehdä loppuun, minä liimasin vaan Vauhtimadon pään =) On sitten lapsen omakin käsi ollut mukana tekemässä. Kortit on nyt jo kotona. Ja yhdet teen vielä tänään tänne meille. Jalkoja on tullut tänäänkin jo paaljon, ja tosi hauskaa niiden parissa olikin. Muuten meiltä löytyikin tänään kolme kiukkuista ja väsynyttä lasta =( Aamulla ei uni tullut Miksulle, Minttikselle eikä Siirille, joten aampäivä oli pitkä ja kivinen. Kyllä sen tietää, kun kaksi ensin mainittua tulee jo puoli 6 ja viimeisinkin mainittu jo heti klo 6 jälkeen. Ihan kahta tuntia ei varmaan saada liikuttua, kun lapset on aina vaan joko aamupäivän tai iltapäivän. Ja tietty ne päiväunet välissä, mutta silloin ei tehdä Vauhtimadon tehtäviä. Mutta tehdään sen verran, kun ehditään ja innostusta löytyy. Siiri ja Minttis ei juurikaan jaksaneet innostua, mutta Aatu ja Miksu sitten sitäkin enemmän. Siinäkin vähän kierretään varsinaisen kampanjan sääntöjä, että teemme kaikki yhdessä kaikkea. Jalan (joka on siis lanka) saa kuitenkin vain silloin, kun nopan heittänyt tekee saadun tehtävän. Ihan mukavaa oli ja lapset ainakin odottaa ihan jo innolla seuraavaa hetkeä. Huomenna on kerho, joten saa nähdä, kuinka ehditään.

Loppuviikolla, jos ehditään... olisi tarkoitus miettiä Mikkelinpäivää, joka on siis ensi sunnuntaina. Ellen nyt ihan väärin muista... Nyt tuntuu olevan paljon ohjelmaa, kun päivästä ison osan vie päivähuilaukset. Kaikki kun ovat heränneet viime aikoina niin aikaisin, on pakko huilata.

Nyt pitää kiirehtiä Esikoisen vanhempainiltaan. Pistän kuvia meidän vauhtimato -jutuista paremmella ajalla.