Pääsiäistä kohti mennään kovaa vauhtia. Tuntuu aika uskomattomalta, että vasta oli joulu ja nyt on jo pääsiäinen =) No onhan se tänä vuonna aikaisinkin, tosin.

Kuluva viikko on soljunut mukavasti eteenpäin. Aatu ja Siiri olivat maanantain poissa. Miksun ja Minttiksen kanssa väriteltiin pääsiäisaiheisia värityskuvia. Ja hienosti Miksukin osasi värittää, kun pyysin oikein yrittämään, ettei menisi vivan yli. Ja väritti kyllä todella hienosti! Tiistaina oli kerhopäivä ja pienten kanssa käytiin isommat viemässä sinne. Hetki oltiin tuossa ulkona pienten kanssa, mutta ei tuo kantaapää oikein kestä vielä pitempään jatkuvaa yhtäjaksoista seisomista, alkaa heti kipuilemaan enemmän =( Iltapäivä menikin sujuvasti päikkäreiden merkeissä. Päätin kokeilla Aatun kanssa tutitta huilaamista, kun Minttiskin on tutin jo jättänyt. Ihmeen iisisti asian ottikin, vaikka mutinaa kyllä oli ja pari kertaa tiukkaankin sävyyn käski tutin antamaan. Mutta lopulta sitten jopa nukahti ilman tuttia =) On sekin vaan paljon helpompaa pienten kanssa, tuo tutista luopuminen. Siirikin voisi jo luopua, minusta. Mutta eipä se ole minn päätettävissäni. Vaikka tämän teinkin vähän omin luvin Aatun kanssa, kuitenkin tarkoitus oli kokeilla, ei alkaa taistelemaan. Eikä siitä sitten taistelua edes meinannut tullakaan. Eikä illalla kotona asiasta puhunut lainkaan, eli ei jäänyt mieleen pyörimään ainakaan ilkeänä asiana.

Keskiviikkona viritin aamulla isosta paperirullasta paperin ruokapöydän päästä päähän. Minttikselle annoin oman, kun oli aivan eri puolella pöytää, kuin toiset. Mutta muut saivat maalailla vesiväreillä samaan paperiin. Oli jännä huomata, että Aatu omi itselleen heti lähes puolet paperista maalaamalla ison ympyrän, niin ison, kun käsi sai vedettyä =) Miksu ja Siiri sitten jakoivat toisen puolikkaan, siinäkin Siiri hanakammin piti puolensa ja yritti sotkea Miksunkin maalauksia. Hienoja taideteoksia tulikin. Laitan kuvia, kunnes mies saa kameran toimimaan ja saan kuvat koneelle =) Iltapäivällä uni maistui kaikille muille, paitsi tutista jälleen erotettu Aatu. Pientä murinaa aluksi kuului, mutta lopulta huilasi ihan hienosti ja nätisti ilman tuttiakin.

Tänään oli taas kerhopäivä ja jälleen pienten kanssa vietiin isommat sinne. Nyt ei jääty ulos, kun tuo kantapää selvästi ei tykännyt tiistain seisoskelusta. Tultiin sisälle, väriteltiin pääsiäisaiheisia kuvia, leikittiin astioilla, palikoilla, nalleilla ja vaikka millä. Siiri ja Minttis pärjäsivät ihmeen hyvin. Yleensä kun ovat niin tulta ja tappuraa keskenään. Minttiksellä oli tosin vetkuli päivä, eikä Siiri saanut suututettua häntä, vaikka kuinka yritti. Minttistä vaan nauratti, ja sekös harmitti Siiriä. Ei sitten lopulta enää jaksanut edes härnätä =) Iltapäivä meni jälleen päikkäreiden muodossa. Aatu huilasi tosi reippaasti ilman tuttia. Uni ei tullut, mikä todennäköisesti olisi tullut tutin kanssa kerhopäivänä. Kerran pyysi tuttia, mutta muuten huilaili ihan rauhassa. Äidille piti kyllä kiukuta sitten, kun olin ollut niin tyhmä hänen mielestään ;)

Aatu ja Miksu ovat löytäneet jälleen toisensa ja yhteisleikit ovat sujuneet varsin hyvin tällä viikolla. Viikon aikana ollaan kovasti kasvateltu rairuohojakin. Niitä innoissaan lapset kastelee. Laitan niistäkin kuvia, kunhan saan ne kuvat koneelle. Ensin kylvetyt, eli Kuopuksen, Minttiksen ja Miksun ruohikot ovat jo ihan reilun mittaiset. Kohta saa jo leikellä. Esikoinen kylvi omansa maanantaina. Aatun ja Siirin kanssa kylvettiin vasta eilen. Esikoisenkin ruoho on alkanut jo hiukan kasvamaan. Tänään haettiin Esikoisen ja kaverinsa kanssa pajun oksia, että saadaan huomenna koristella. Tosin, pajunkissoja ei vielä ollut ja otettiin lopulta enemmän koivun oksia. Nekin kun on ihan nättejä, kun silmut tulee ja pienet lehdet. Jos haluaa vedessä pitää.

Käsi alkaa toimimaan =)) Peukalo ei ole ollenkaan niin puuduksissa enää, kuin on ollut! Ja käden saa jo nostettua vähän ylöspäin, tosin se sattuu vähän. Olen vähän neulonutkin (vaikka vähän hidasta se on näillä kipeän käden kankeilla sormilla), salaisuuksia tulossa. Kuvia siis myöhemmin. Päässä muhii ideoita mökkikirjaan, minkä olen luvannut tehdä. Vähän jo tarvikkeitakin kävin hakemassa. Saa nähdä, millainen siitä lopulta tulee...

Viime viikonloppuna käytiin omien lasten kanssa uudella tallilla. Siellä oli ihania pieniä poneja ja muutama isokin heppa, mm. suomenheppa =) Suomenheppa on vaan yksi ylitse muiden =)) Lapset, kumpikin siis, pääsivät kokeilemaan ponilla ratsastamista. Esikoisella kuulemma tyypillinen issikkaistunta =) Pääsivät kumpikin kokeilemaan ravia ja hienosti sujui kummaltakin. Esikoinen alkuun jännitti tosi paljon, mutta tunnin edetessä rentoutui. Kuopus istui kuin jauhosäkki, nauttien ponin liikkeistä =) Ihan innoisaan olivat kumpikin ja ollaan ensi viikonloppuna menossa uudestaan. Lähinnä Esikoinen harjoittelee sitä ravia, mitä ei siellä issikkatallilla mennä ollenkaan. Sekin on hyvä osata kuitenkin. Mutta ei tuota issikkatalliakaan unohdeta, katsotaan nyt, miten jatkossa mennään. Ehkä vuoroviikoin kummassakin sitten käydään ainakin jonkin aikaa. Nyt on kuitenkin parin viikon loma siellä issikkatallilla, eikä tunteja ollenkaan.

Mukavaa loppu viikkoa kaikille!