MYMMELI kyseli, miten omenapuut on tehty. Pph kerää aina kaikenlaista hyvää askartelumateriaalia, kun eteen tulee =) Puissa runko on sellaista tosi tukevaa, paksua ja kovaa pahviputkea (mistä lie tullutkin), oliskohan halkaisija jotain 2-2,5cm. Jaoin sen pieniin pätkiin, niin että jokaiselle oli oma puun runko. Runko päällystettiin ensin koristepaperilla, mikä oli väriltään ja pinnaltaan puun runkoon sopiva. Paperista revittiin pieniä paloja, näin saatiin rungosta elävämmän näköinen. Rungon alareunaan tein neljä viiltoa, joihin upotin ihan valkoisesta kartongista tehdyt "jalat", jotka sitten peiteltiin ruoholla, eli vihreästä kreppipareista revityillä suikeroilla ja paloilla. Yläosassa pohjana on valkoinen kartonki, joka peitettiin ensin samankokoisella vihreällä kreppipaperilla kummaltakin puolelta (tämän ajatus oli peittää varmasti kaikki valkoiset kohdat). Sitten revittiin vihreästä kreppipareista paloja, joita sitten liimailtiin lisäksi, tekemään elon tuntua. Tämän jälkeen revittiin punaisesta silkkipaperista pieniä paloja ja rypistettiin pienen pieniksi palloiksi ja liimattiin omenoiksi. Lopuksi, kun  kaikki olivat kuivuneet hyvin (kannattaa tosiaan odottaa, muuten puu ei pysy pystyssä) tein rungon yläreunaan kaksi viiltoa, mihin sitten ujutin yläosan. Tässä oli niin paljon liimaa, että oli pakko tehdä osissa, kun ei meinannut pysyä yläosa oikein kasassa märkänä. Mutta on kyllä ihan jämäkkä kuivuttuaan ja puu pysyy hyvin pystyssä. Putken on hyvä olla tukeva, en tiedä, onnistuuko WC-rullasta (ehkä, ainakin jos yläosasta tekee pienemmän). Me tehtiin ensin yhtenä päivänä runko valmiiksi, seuraavana liimattiin yläosan vihreät osat, viimeisenä sitten omenat. Ja pari puuta on vielä vaille omenoita. Sinänsä siis varsin yksinkertainen, mutta lapsille kuitenkin iso töinen =) Eikä ihan yhden päivän juttu.