Moikka ja kiitos kommentoinnista =)

Minä en ole kerännyt kasvunkansiota. Siitä yksinkertaisesta syystä, että mulla on niin pitkät päivät, etten enää sitä vähää vapaa-aikaani kuluta kasvun kansioiden tekemiseen. Työpäivän ohessakaan en sellaisia pysty tekemään. Tiedän, ettei siinä kauaa menisi, kun vaikka viikottain jotain sinne keräisi. Mutta niitä asioita on niin monta muutakin, mihin "ei aikaa menisi kauaa" ja jos ei itse rajaa vedä mihinkään, huomaa kohta tekevänsä töitä ympäri kellon. Tämän lisäksi, lapset ei haluaisikaan koskaan jättää mitään tänne, vaan kaikki jutut pitää saada viedä heti kotiin. Välillä olen laittanut töitä tänne meille seinälle, tai vaikka ikkunaan, mutta siitäkin tulee kova kiukku osalle lapsista, kun ei saakaan viedä kotiin. Valokuvia olen antanut perheelle, jos ovat halunneet, esim. cd-levylle poltettuna tai muistitikulla.

Ammatiltani olen lähihoitaja, suuntaavina opintoina oli lasten ja nuorten hoito ja kasvatus. Valmistuin syksyllä -96. Olisin kiinnostunut opiskelemaan perhepäivähoitajan ammattitutkinnon, ihan vain muistin virkistämiseksi, asioiden päivittämiseksi sekä uusien ideoiden toiveessa. Mutta toistaiseksi työpäivien mitta on niin pitkä, etten ole siihen lähtenyt. Tämä työ oli jo muksuna haaveena =) Ja kun oma kuopus täytti sen 3v, tuntui luontevalta aloittaa tämä työ. Ja olen ollut tosi tyytyväinen. Vaikka näin yksityisenä onkin aina ne yrittäjyyden riskit mukana, olen ollut tyytyväinen myös siihen, että päädyin yksityiseksi.

Tervetuloa joukkoon mukaan ja antoisia työpäiviä lasten parissa sinulle!