Ihan mukavasti on omilla tytöillä koulu lähtenyt käyntiin sekä eskarilaisilla eskari =) On ollut outoa, kun Miksu ei ole ollut ja Aatu on tullut eskarista eli vasta puoli 13 jälkeen. Minttis on tullut aamulla vähän klo 6 jälkeen ja kömpinyt takaisin nukkumaan. Joka aamu on tullut kova komento "Pistä ovet kiinni!" =D Ja olen sitten laittanut ja siellä on itsekseen nukkunut niin makoisasti =)) Olen sitten herätellyt, kun Siiri on tullut klo 8 maissa. Ja tiistaina sekä keskiviikkona myös Aapeli tuli klo 8 maissa. Ollaan sitten oltu pienten kanssa aamut, vaikka eihän nuo tytöt enää mitään pieniä ole! Aapelin kanssa on sujunut myöskin ihan hyvin, vaikka tutustuminen viekin aikaa. Etenkin, kun ei ole joka päivä hoidossa. Ei ole ihmeemmin mennyt Siirin ja Minttiksen kanssa leikkimään, vaikka minäkin olen välillä kovasti yrittänyt yhteistä puuhaa ja leikkiä kehittää. Vierastaa sen verran kuitenkin toisia lapsia. Mutta kyllä se siitä, kun tässä tutuiksi tullaan, niin eiköhän se sitten pikkuhiljaa ala yhteisetkin leikit sujumaan. Eskarista on tullut aina innostunut eskarilainen ja juttua riittää hänellä =) On kiva kuunnella toisen innostunutta selitystä siitä, mitä kaikkea kivaa eskarissa tänään tehtiin. Toivottavasti jaksaa sitten illalla kotonakin kertoa vielä. Eskarin alettua, tuli hoitoaikoihinkin muutoksia. Miksu ei ole enää kuin äidin iltavuoroviikoilla, eli joka kolmas viikko, hoidossa eskarin jälkeen. Minttis jatkaa vanhaan tapaan, hänen aikoihin ei ihmeemmin muutoksia tullut. Aatu on hoidossa vain parillisina viikkoina eskarin jälkeen. Siiri on joka viikko, paitsi äidin iltavuoroviikolla, hoidossa 8-16. Ihan hassua, kun aamulla ei tule muita nukkujia, kuin Minttis. Mukavaa, kun vanhemmat saivat eskarilaistensa aamut järjestettyä niin, ettei tarvitse meiltä yksin kulkea! Arvostan sitä puolta vanhemmissa, että ovat valmiita tinkimään jostain ja muuttamaan omia aikataulujaan mahdollisuuksien mukaan tällaisessa tilanteessa. Koska minähän en voi joka aamu lähteä heitä viemään, enkä joka päivä hakea. Siitä tulisi liian rankkaa meille muille, suhata edestakaisin tuossa, ja toisten päiväunetkin menisivät ihan sekaisin. Mutta voi olla, että joskus pitää joustaa ja hakea Aatua, mutta joskus sen voi tehdäkin.

Tällä viikolla askarreltiin leppäkerttuja. Niitä tehtiin torstaina, eli Aapeli ei ollut niitä tekemässä. Ohje oli uusimmassa (vai oliko toisiksi uusin) Askartelu -lehdessä. Vähän muokkasin, ettei tarvinnut kauppaan sitä varten lähteä =):

1250868927_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Eli varastosta löytyi pyöreitä styrox-palloja, jotka ensin puolitin ja sitten ne maalattiin mustiksi. Punaisesta kartongista leikattiin siivet ja mustalla maalilla tehtiin pilkut. Haaraniitillä kiinnitettiin ne pallon puolikkaaseen ja lopuksi valkoisella maalilla tehtiin silmät. Työ oli ihan hauska ja sen verran yksinkertainen, että 3v osasi sen hienosti tehdä. Musta maali tuputettiin pienellä sienen palalla pallon puolikkaan ollessa coctailtikun päässä. Näin sitä oli helppo käännellä sotkematta sormiaan ihan kauheasti =)

Nyt viikonlopun viettoon =) Mukavaa viikonloppua kaikille!