On ollu aika vauhdikas viikko =) Meidän Esikoinen aloitti koulutiensä maanantaina ja on niin intoa täynnä, että iltapäivät kotona on tuskaa... Osittain kaiketi väsymyksestä, kun iltaisin ei meinaa uni tulla millään ja aamulla jo klo 7 aikaan pitäisi nousta ylös. Koulussa on kuitenkin kaikki mennyt hyvin ja hän viihtyy siellä. Miksikäs ei viihtyisi? =)

Nipsu aloitti sitten tiistaina ja hänen kanssaan ollaan tässä rytmiä haettu tällä viikolla. Hakemista se vaatii minultakin, kun pitää taas saada arkinen rutiini pyörimään ;) Ihan kivaa on ollut vaihteeksi taas puuhata enemmän.

Tuutikki tulee sitten ensi maanantaina ja sitten alkaa aikaisemmat herätyksetkin. Nuuskamuikkunen kävi tutustumassa, mutta ei ole vielä varmaa, tuleeko sittenkään meille hoitoon. Katsellaan nyt, mitä vanhempansa päättävät.

Ensi viikolla käymme kurkkimassa Kuopuksen kerhoajat ja -kaverit kerhopaikan ovelta ja sitten seuraavalla viikolla alkaa hänellä kerho.

Tänään olimme aamupäivän puistossa, ja varjoisessa puistossa olikin maa ihan kosteaa vielä. Nipsun jalat oli märät housun lahkeita myöten. Kuopus oli innoissaan, kun sai polkea pyörällä puistoon. Nyt Esikoinen ja Kuopus ja isänsä kanssa uimassa. Minä odottelen, että Nipsu heräilee uniltaan ja sitten syömme jotain ja lähdemme ulos.

Huomenna saammekin nukkua jopa klo 8, kun Esikoinen menee kouluun vasta puoli 10 perjantaisin =) Ihanaa... Ottaa tämä rytmin hakeminen vähän kovalle minullakin ;)