Nyt alkaa joka illan Big Brother jättämään jälkiään... Väsyttää aika lailla. Niin, pakko se on tunnustaa, että meikäläinen tapittaa joka ilta klo 22-23 Sub TV:tä =D

Aamulla lähdettiin kuitenkin reippaasti liikkeelle. Vähän meni pakka sekasin, kun Nipsu ei tullutkaan tapansa mukaan klo 8. Puoli 9 aikaan aloin miettimään, että missä viipyy. Sitten aloin miettimään, että olikohan reissuvihossa jotain, että jonain aamuna tulisi myöhempään? Kaivoin vihon esille ja siellähän se luki ihan selvällä suomen kielellä, että Nipsu tulee keskiviikkona vasta klo 9 =) Että näin voi hoitajaltakin asiat mennä joskus vähän ohi...

Aamulla käytiin kaupassa. Broileri-pastapaistos paistui uunissa ja sisällä olikin ihana tuoksu, kun tultiin kaupasta. Ehdittiin kuitenkin vielä vähän uloskin, mutta ei omaa pihaa kauemmaksi. Aika kului kivasti kuitenkin siinäkin.

On muuten ihana tunne, kun joku sanoo ruokapöydässä: Onpas hyvää! Kuopuksella on tapana nurista aina: Hyi, pahaa... Tuutikki ja Nipsu ei taas sano mitään, useinmiten ruoka kuitenkin maistuu. Mutta Niisku on nyt joka päivä sanonut, että ruoka on hyvää =) Tänään pyysi lisääkin.
Ruuan jälkeen pienemmät meni nukkumaan ja isommat kuuntelivat puoli tuntia satuja. Tänään aloin heti ahertamaan taas kalenterin kimpussa =) Kohta se valmistuu...

Välipalan jälkeen mentiin ulos ja isommilla oli taas vähän tylsää. Esikoinen oli niin nurinkurisella tuulella, että tarttui taas kaikkiin toisiinkin. Mutta sain vihdoin ne nauramaan. Pari ekaa leikkiä ei onnistunut, kun intoa ei jaksanut riittää. Sitten keksittiin "kävellä nuoralla" ja se olikin hauskaa. Meillä oli pitkä hyppynaru nurmikolla nuorana ja siinä käveltiin ensin tavallisesti, sitten jokainen sai vuorollaan keksiä jonkin jutun, mikä siinä tehtiin tai miten käveltiin ja sitten kaikki toiset meni perässä. Se olikin tosi kivaa =)) Pienemmätkin tuli mukaan, vaikka heiltä ei ihan onnistunut pysyäkään nuoralla ;) Kun siihen kyllästyttiin, etsittiin kullekin oma koti (ts. joku paikka pihalla) ja merkattiin jollain tavaralla. Sitten huutelin aina heidän kotiaskareittensa lomassa: Muuttopäivä! Ja alkoi kauhea kuhina, kun kaikki vaihtoivat paikkaa =)) Ja ette usko, kun mulla oli hauskaa =D Pienet jalat vipelsi niin, että meni ajoittain ihan solmuun.  Toisinaan huusikin vaikka Karkkipäivä! Viimeisenkin lapsen kotiutuessa, mun ääni oli aika loppu =)

Nyt Esikoinen on ekaa kertaa 4H kerhossa. Tulee kohta kotiin sieltä ja sitten alkaakin iltatoimet taas...