Kortit oli menneet perille kaikille isovanhemmille ja niistä oltiin kovasti tykättykin =) On aina kiva kuulla, että olemme onnistuneet lasten kanssa ilostuttamaan jotakin.

Tänään on itselläni ollut ääni kortilla ja on pitänyt aikalailla olla hiljaa. Harmittaa, kun jää kaikki kirjan lukemiset ja laulamiset. Usein laulellaan lasten kanssa samalla kun istutaan potalla, puetaan päälle jne. Nyt ei paljon laulella =( Esikoinen oli koulussa ja on siis toipunut. Väsynyt kylläkin, mutta lienee syynsä viikonlopun reissaamisellakin.

Tänään Niisku ei ollutkaan ollenkaan. Olimme sitten pienempien kanssa aamupäivän tässä sisällä, kun yks sun toinen on flunssanen. Sai Tuutikki leikkiä kerrankin taas sisällä rauhassa, ilman että leikit heti loppuu kotiin lähdön takia. Kauppaankaan ei tarvinnut lähteä, kun ruokaa oli täksi päiväksi. Lapset sitten ihan vaan leikki =) Mutta sehän se onkin lasten työtä. Rakennettiin junarataa ja palikkatornia. Saatiin lastenhuone aikamoiseen sekamelskaan =) Iltapäivällä käytiin sitten haistelemassa ulkoilmaa Nipsun, Esikoisen ja Kuopuksen kanssa. Mutta ei siellä kauaa tarennu =( Alkoi Kuopus palelemaan ja piti tulla sisälle. Sitten piirreltiin. Ostin viime viikolla Tiimarista sellaset aivan ihanat liidut, missä on muovikuori ja se liitu tulee esiin pyörittämällä toisesta päästä. Olipas tuo selitys =) Aivan ihania liituja ja ihanaa jälkeä niistä tulee. Eikä tahri käsiä, eikä "hilseile" paperille. Pitääkin skannata joku kuva, ja pistää tänne. Käyn ostamassa niitä lisääkin. Ostin alkuun vain yhden paketin kokeeksi. Siinä ei kovin montaa väriä ole. Väriskaala ei siis ole kovin laaja, mutta ei ole haitannut lapsia =)

Illalla kävin kaivamassa pimeässä varastossa (lamppu oli palannut ja se on naapurin varaston puolella) Esikoiselle ja Kuopukselle vähän paksumpia vaatteita. Taretaan huomenna ulkona sitten. Huomenna onkin Kuopuksen kerho. Tarkoitus olisi mennä kävellen, jos vaan ehditään ja jäädä sitten leikkikentälle.