Tänään saimme Isänpäiväjutut valmiiksi. Hienoja tuli, vaikka itse sanonkin =) Pistän sitten ensi viikolla kuvia tännekin.

Huomenna onkin yllättäin taas helpompi päivä, kun Tuutikki ja Nipsu ovat kotona. Niisku tulee, tai ainakaan vielä ei ole ilmoitettu, ettei tulisi =) Ajateltiin lähteä kirjastoon, jos ehditään. Saadaan aamulla nukkua pitkään, kun Esikoinenkin menee vasta klo 9.30 kouluun. Niiskukin tulee vasta klo 11. Otetaan siis oikein rennosti Kuopuksen kanssa. Tai sitten aloitellaan jo siivoaminen, että sitten illalla on helppo vaan imuroida. Sitten onkin viikonloppu. On se ihan kiva, kun joskus on vähän rennompia päiviä. Vaikka ei nuo päivälevolta välty huomennakaan. Se kun oikeasti tekee hyvää näille isommillekin, hetkeksi suoristaa selkänsä ja olla hiljaa ja rauhassa. Esikoisella on tosin pitkä päivä koulussa, joten hän pääsee pälkähästä. Vaikka ihmeen hienosti he joka päivä huilaamaan menevät. Ei tule ihmeemmin nurinoita =)

Tänään tein pohjan meidän ensiviikon jutulle. Ensi viikolla mietimme, mitä tarkoittaa Lapsen oikeuksien julistus. Ajattelin, että maalataan taas vesiväreillä kivatausta ja liimataan sitten ne periaatteet (mitkä siis tulostan koneelta) siihen. Saavat sitten kotonakin lueskella niitä. Ei ole omien lastenkaan kanssa koskaan tullut niitä mietittyä. Kuitenkin olisi tärkeää, että lapset tietäisivät, mitä oikeuksia heillä on. Siis tietenkin ne pitää selittää lapsen ikä huomioiden =)  Mutta siitä enemmän ensiviikolla. Nyt nukkumaan...