Oliskohan noin??

Ainakin tänään kirjoitin uuden hoitosopimuksen =) Tammikuun puolessa välissä tupa on taas täynnä väkeä ja siinä välissä saan lomailla juuri sopivasti. Sitten viikko pyöritään tutuissa kuvioissa Tuutikin ja Nipsun kanssa, kunnes sitten saamme tämän aivan uuden hoidokin. Sitten taas ryhmä hakee hetken muotoaan ja tutustutaan toisiimme. Kivalta tuntuu nyt ainakin =)

Tällä viikolla emme ole vielä ihmeitä tehneet. Tontut ovat odottaneet tekijöitään. Tai tein itse yhden harjotustontun, mutta olikin yllättävän vaikea. Täytyy miettiä, miten sen toteutan näiden pienten kanssa. Että jäisi oikeasti joku heidänkin käden jälkensä siihen. Yksi toinen idea on mielessä jo =) Katsellaan, mitä huomenna sitten lopulta teemme...

Ulkoilu on raskasta, kun joka paikka on peilikirkasta jäätä. Tuossa ihan omalla pihalla hetki oltiin, mutta ei siinäkään oikein tekemistä ollut. Sitten heitettiin pieni lenkki rattaiden kanssa. Oltiinpahan ainakin haukkaamassa raitista ilmaa =) Tuutikki lähtikin tänään poikkeuksellisesti aika pian lounaan jälkeen. Ei siis menty päiväunille hänen kanssaan. Nipsu tietenkin meni omille unilleen kuitenkin.

Iltapäivästä laitettiin vähän paikkoja kuntoon, ettei olisi kaikki aivan räjähtänyt, kun toiset tulee tekemään hoitosopimusta. Jäi sitten ulkoilu iltapäivältä.

Mutta nyt iltapuuhiin...

Ai niin, kalenteri on jäänyt päivittämättä. Yritän illalla vielä saada sen ajan tasalle =)