Siis ei vaikuta meidän omaan elämään tuo lakko, ainakaan vielä. Roskatkin haetaan pihalta ja oma auto liikkuu tarvittaessa. Täällä pikkukylässä ei muutenkaan kulje busseja, lukuunottamatta koulukuljetuksia. Mutta monen muun elämään tuntuu vaikuttavan =(

Tänään Miksu ei saapunut hoitoon, on kotona ainakin vielä tiistain ja keskiviikonkin. Epelikin lähti lakon takia jo puoli 15 maissa. Piipero oli sen sijaan tänään pidempään, lähti vasta puoli 16 aikaan. Aamu meni ulkona, omalla pihalla, mäessä ja pieni kävelylenkkikin tehtiin läheiseen metsikköön. Kannoin Piiperoa sylissä ja kylläpäs alkoi painamaan =) Esikoinen raatusti urhoollisesti itse suksetkin kouluun, kun äiti olisi ehtinyt tuomaan ne koululle vasta puoli 10. Hyvä näin. Iltapäivällä ei paljoa ehdittykään, kun Epeli lähti kotiin. Esikoinen ja Kuopus meni ulos, mutta minä jäin Piiperon kanssa sisäleikkeihin. Olikin oikein laatuaikaa pienelle Piiperolle.

Pikkusiskoni, joka vietti meillä viime viikon (yritti vissiin lomailla...;), tartutti muhun pöpön. Meinaa virkkauspöpön. Nyt on syntynyt jo kaksi pipoa, joista tosin ensimmäinen ei kovin hyvä. Tai hyvä kyllä, mutta liian kireä Kuopukselle. Tänään kävin illalla shoppailemassa lankoja ja sain jo väännettyä Esikoiselle pipon =) Nyt on ranteet entiset...

Muuten pöpötilanne on sellainen, että flunssaa on vähän jokaisella. Ei kuitenkaan sellaista kunnollista, vaan jotain ihme pientä niiskutusta ja tukkoisuutta.

Nyt nukkumaan...