Meikäläinen aloitti viikonlopun tänään! Huomenna ei ole tulossa ketään hoitoon. Tosin käytämme päivän Kuopuksen kanssa siivoamiseen, jotta saamme uudet ihanat kukkamatot lattialle.

Päivät ovat menneet ihan hyvin. Santulla on itku tullu, kun äiti on tehnyt lähtöä. Äiti on tässä sitten hetken ollut meidän kanssa ja sitten lähtenyt. Eilen istuttiin koko aamu keinutuolissa ja lauleskeltiin =) Ihan rauhassa Santtu sylissä istui, ei ollut mitään hätää. Iltapäivästä jo leikkikin ja riehui Esikoisen kanssa. Äiti tuli hakemaan sopivasti ja näki lapsensa iloisena =) Ihana hetki... Santtu tarvitsee paljon syliä, mutta perusluottamus aikuiseen on hyvä, koska tukeutuu kuitenkin minuun ikävänsä kanssa.

Tänään on mennyt eilistäkin paremmin. Syliä ei ole tarvinnut enää ollenkaan niin paljoa, kuin eilen. Muutaman kerran kyselinkin, haluaako syliin. Välillä tuli, välillä ilmoitti, että haluaa leikkiä. Muutaman kerran tuli äiti mieleen, mutta sylissä on rauhoittunut. Miksukin oli tänään ja vähän kyräilivät toisiaan. Uskon kuitenkin, että leikit alkaa heilläkin sujumaan. Iltapäivällä oltiin tuossa omalla pihalla ja sieltä löytyi Santullekin kivoja uusia leluja =) Ilo oli sitten suuri, kun äiti tuli hakemaan.

Kaikki äitienpäiväsalaisuudet saatiin onnistuneesti valmiiksi ja kotiin tänään. Kuvia laitan sitten sunnuntaina tai maanantaina.

Nyt toivotan kaikille mukavaa viikonloppua ja ennenkaikkea kaikille äideille oikein leppoisaa äitienpäivää!!