Vaikka aika rento viikko on ollutkin. Piipero ja Santtu olivat ma, ti ja ke. Iloksemme on Miksu ollut sitten eilen muutaman tunnin ja tulee tänään vielä muutamaksi tunniksi tähän leikkimään. On ollu kyllä kiva nähdä häntäkin ja etenkin sitä huimaa kehitystä, mitä näissä pienissä lapsissa tapahtuu ihan parin kuukaudenkin sisällä =) Miksuhan on ollut viimeksi toukokuun lopussa hoidossa. Eilen meillä oli ainakin tosi kivaa. Miksu tuli vasta klo 11 jälkeen, lounasta syötiin tavallisuudesta poiketen vasta klo 14 maissa. Näin siksi, kun me kaikki olimme syöneet aamupalaa vasta klo 10 jälkeen =)) Pelailtiin muistipelejä, tehtiin palapelejä, leikittiin junalla, kokattiin ruokaa jne. jne. Esikoinen oli ulkona, mutta Kuopuskin oli ihan innoissaan, kun Miksu tuli. Miksuhan on ollut meillä alusta asti, niin jotenkin "kuuluu jo kalustukseen". On ollut tosi outoa, kun hän ei ole ollut. Ensiviikon työpäivistä en vielä tarkkaan tiedä. Piipero nyt ainakin on ma-to oletan. Santtu on lomalla ja palaa hoitoon 7.8. Mielelläni Miksun tänne ottaisin leikkimään =)) Niistä on viime aikoina sovittu aina vähän sillai, että sopiskohan esim. huomenna? -tyyliin =)

Muutoksia ryhmässä on taas edessä. Piipero siirtyy päiväkodin puolelle tuossa elokuun alussa, eli on vain ensi viikon enää hoidossa =( Häntäkin tulee ikävä, on niin ihana naurava pieni ihmisen alku, aina hymyssä suin ja niin onnellinen. Olisi kiva, jos Epeli tulisi taas, mutta toistaiseksi ei ole kuulunut mitään. Santtu taas aloittaa elokuun alussa kokopäiväisenä, ainakin 3kk ajan, mahdollisesti pidempäänkin.

Loman aikana tuli Kuopukselle kutsu ihotautilääkärille! Sinne suuntaamme heinäkuun viimeisenä päivänä. Onneksi tuli kuitenkin näinkin nopeasti tuo aika...

Nyt pitää mennä laittamaan pyykkikone päälle vielä ennen Miksun tuloa...

Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!!