Viikko on vierähtänyt, ja niin rennosti, kun vaan voi mennä =) Eilen Miksu tuli hoitoon ja leikittiinkin sitten junalla ja palikoilla. Mukana oli kirja, missä oli lastenlauluja ja cd, niitä lauleskeltiin kovin ja leikittiin. Olihan siellä kaksi aivan uuttakin laulua meikäläiselle =) Ja yksi unohtunut kokonaan. Aamulla käytiin pyörähtämässä torilla, mutta ei sieltä mitään jäänyt mukaan. Iltapäivästä olin jo aikeissa pistää altaan, mutta sitten Miksu tultiinkin hakemaan ennen kuin ehdin siihen hommaan. Täytin sen sitten kuitenkin, kun olin Kuopukselle jo luvannut. Jaoin uimavuorot, niin että Kuopus sai rauhassa leikkiä. Sillä kun on kankussa se "reikä", mistä otettiin koepala maanantaina, niin ei halunnut istua kunnolla. Esikoinen kun mellestää kaverinsa kanssa kuitenkin sen verran, ettei siinä Kuopus olisi pysynyt pystyssä.

Muuten onkin ollut hoitolasten osalta väljää. Mummu ja täti tulivat vierailulle *vilkutus*,  ja lähtivät. Tänään tulee toinen täti lastensa kanssa. Sitten onkin vilinää =) Maanantaina tulee Santtu ja Miksukin tulee alustavasti sovittuna ensi viikolla tiistaina ja torstaina. Hoitopaikoista on yksi kysely tullut, mutta tulosta ei ole syntynyt... Nyt Esikoinen siivoaa vähän huonettaan, kun kaveri on tulossa vähäksi aikaa meille leikkimään. Ensi viikolla siis alkaa työt jälleen kunnolla, tosin sitten seuraava viikko onkin lomaa. Niin se kesä sitten vaan menee, tosi nopeasti.

Mukavaa viikonloppua kaikille!