meinaa loppua aivan kesken =)

Olemme olleet Esikoisen kanssa kaksin kotona. Esikoinen aamut tietty koulussa ja sen jälkeen omilla reiteillään kaverinsa kanssa. Olen siis käytännössä ollut yksin kotona. Vaihteeksi on ompelukone surrannut niin, että melkein sauhu nousee jo. Yhdet housut, mekon ja hameen olen jo valmiiksi asti saanut, sekä yksi hame on vielä kesken. Pistelen kuvia jossain vaiheessa tuonne käsityösivuille, niin halukkaat voi käydä kurkkimassa. Esikoinen ei tosin huolinutkaan housuja, mitä tein, vaikka niin tarkkaan kyselin, että millaset housut haluaa. Sellaset juuri tein, vaan kangas oli väärä =( Hoh hoijaa...

Kuopus on sieltä jo tulossa isänsä kanssa kotiin. Ikävä onkin jo... Niin juu, ja jos nyt katoan, niin se johtuu siitä, että kone takkuaa. Kaatuilee ja jumittaa kokoajan. Rouskuttaa niin hurjasti, vaikka kukaan ei oikeasti tekisi mitään. Musiikkiakaan ei pysty kuuntelemaan, kun heti jumittaa. Ihme, että pääsin tänne ja kirjottamaankin vielä. Onneksi se isäntä on tulossa kotiin =) Toivottavasti selvenisi pienellä työllä, mutta varuiksi sanon, että jos kuitenkin purkaa vaikka lopullisetkin sopimukset irti, niin jää tämäkin blogi päivittämättä.