Niin lähti taas uusi viikko käyntiin. Kävin viemässä Esikoisen jäähallille, Kuopus halusi jäädä kotiin. Oli ekaa kertaa yksin kotona, ennen ei ole halunnut jäädä. Eihän siihen kauaa mennyt, kun Esikoisen vein, kun ei tarvinnut laittaa luistimia jalkaan. Tekivät ensin kuulemma jotain muuta.

Eilinen meni toipuessa viime viikon kiireistä ja tämänkin aamun olen tähän asti vaan loikoillut. Mutta nyt on pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa siivoamaan, että saisi häädettyä nuo villakoirat jonnekin muualle. Sellaisia on viikonlopun aikana muuttanut tänne aikalailla. Kissoista kun lähtee karvoja, niin ne sitten kerääntyy tiettyihin paikkoihin ja synnyttää näitä villakoiria. Juu, siis tosiaan kissoistahan niitä koiria syntyy =))

Huomenna tulee Miksu ja Minttis aamulla aikaisin. En ole vielä ihan päättänyt, miten järjestäisin aamunukkumisen. Tarkoitus olisi, että he nukkuisivat vielä meillä jonkin aikaa. No, ehkä se selviää viim. huomenna, miten sen teen =) Ja heti onkin myös kerhopäivä, katsotaan, ehditäänkö ekana aamuna kävellen sinne... Vähän jänskättää, mutta odotan innolla jo =)