Ihana aurinkoinen ilma on tänään ollut. Toivottavasti olisi viikonloppunakin =) Eilen oli kerhopäivä, eikä Kuopus sitten suostunut menemään kerhoon, koska oma kerhotäti ei ollut paikalla. Ja hiukan jäi itsellekin kumma fiilis, kun vietiin Santtu kerhoon. Sijainen kun tuntui paljon etäisemmältä, ei tullut lapsia vastaan eteiseen, ei tervehtynyt tuojia ja vaikutti kaikin puolin vähän tiukalta tädiltä. Sama toistui hakiessa Santtua. Täti häipyi samantien jonnekin, eikä tullut sanomaan heippoja lapsille. Kun on tottunut kerhotätiin, joka aina on vastassa ja saattelee suunnilleen ulko-ovelle asti, tuntui tämä tosi oudolta. Mutta Santulla oli ollut kaikesta päätellen kuitenkin kivaa ja sehän on pääasia =) Iltapäivällä, Miksun ja Minttiksen jo kotiuduttua, valmisteltiin Santun äitienpäiväjuttu loppuun. Korttia Santtu ei nyt ehtinyt tekemään, mutta toivottavasti lahja on sitäkin mukavampi. Tällainen yllätys lähti Santun mukana odottamaan äitienpäivää:

563572.jpg

Pienen kiireen takia, leikkasin Santulle valmiiksi oikeat kirjaimet lehdistä. Santtu sitten liimasi ne kuoreen haluamallaan tavalla. Nyt siinä siis lukee Santun "kirjoittamana" Äidille =)

Tänään tajusin aamulla, että maito loppuu. Oli pakko käydä pikaisesti ostamassa maitoa. Ulkonakin ehdittiin olemaan kuitenkin jonkin aikaa. Hiekkalaatikolla riitti touhua =) Meidän omalla pihalla ei olekaan enää hiekkalaatikkoa, kun oli niin huonossa kunnossa, että  olisi pitänyt vaihtaa. Tultiin sitten siihen tulokseen, kun tuossa etupihalla kuitenkin on nyt hyvä hiekkalaatikko, että ei laiteta ollenkaan uutta omalle pihalle. Siinä voi sitten touhuta muuta, kuten kesällä esim. puljata kahluualtaassa =) Miksu oli aika väsynyt rankan viikon päätteeksi, eikä mikään oikein sujunut tänään. Piti aina jo valmiiksi sanoa varmuuden vuoksi "En osaa" tai "En saa" =) Ruoka kuitenkin maistui tänään oikein ekstra hienosti. Paistettuja nakkeja piti olla, mutta heitinkin nakit ja perunamuusin vielä uuniin, jolloin siitä tuli nakkiperunalaatikkoa. Taidan tehdä toistekin niin.

Nyt pitäisi vähän siistiä ja antaa lapsille päivällistä. Tänään on sekin syötävä ajoissa, kun on illalla Esikoisen ratsastustunti ja sitä ennen, pitäisi juhlistaa Isännän synttäreitä vähän. Lahjan onkin jo saanut, kun hain Cittarista tarjouksesta sekä plussa-seteleiden kanssa vihdoinkin kaasugrillin. On siitä haaveiltukin jo kauan =) Nyt se komeilee omalla pihallamme.  

Mukavaa viikonloppua kaikille! Ensi viikolla Miksu ja Minttis tulevatkin vasta myöhemmin, kun on iltavuoroviikko. Santtu on reissussa koko viikon.