Kesä sitten tosiaan alkoi. Oikein ihanalla helteellä ;) Jopa niin ihanalla, että on jo kuulunut nurinaa, miksi ihmeessä näin kovalla helteellä... Mutta onneksi talonmies kävi vihdoinkin sammuttamasta tuon yhden patterin, joka täällä porhalsi täyttä päätä lisää kuumaa ilmaa. Siis aivan itsekseen ja omia aikojaan. Uusi nuppi patteriin tulee toivottavasti kuitenkin ennen talvea... Näin kesällä sillä ei ole niin väliä, kunhan patteri on pois päältä. Nyt siinä on sellanen kiva viritys tehty nippusiteellä.

Viikko on tosiaan alkanut vrsin leppoisasti. Eilen Aatu ja Siiri tulivat (niinkuin koko viikon) vähän kuuden jälkeen ja menimme nukkumaan vielä. Enhän mä koskaan nuku uudestaan kuin tukki, mutta sen verran torkun, ettei siinä tajua ajan kulua. Havahduin sitten jossain vaiheessa, kun Aatu sanoi, ettei jaksa enää nukkua. Kurkkasin kelloa ja uskokaa huviksenne, se oli puoli 10 =) Aatu lähti Kuopuksen kanssa ihmettelemään lastenohjelmia ja minä jäin vielä Siirin kanssa pötköttelemään. Siirikin siitä sitten vähän ennen kymmentä heräili ja mentiin aamupalan laittoon. Ei sitten ehditty yhtään mihinkään, kun ruoka piti kuitenkin laittaa puoli 12, kun Miksu ja Minttis saapuivat. He kun kuitenkin ovat heränneet aikaisin ja syöneet aamupalankin aikaisin. Lounaan jälkeen Minttis olikin sitten ainoa, joka meni päikkäreille. Iltapäivä oltiin sitten Miksun ja Minttiksen kanssa ulkona. Käytiin retkellä, tosin vain takapihalla, mutta retkellä kuitenkin. Levitettiin viltti nurtsille, herkuteltiin eväillä (keksiä ja karkkia vähän sekä mehua) ja nautittiin auringosta ja kesästä =)

Tänään noustiin Siirin kanssa heti pian seitsemän jälkeen, mutta Aatu se veteli unia taas lähemmäksi kymmentä. Ja turha oli taaskaan yrittää mihinkään, vaikka Miksu ja Minttis eivät tulleet tänään. Mutta kun enemmistö oli kuitenkin syönyt aamupalan jo puoli 8 maissa, alkoi nälkä olemaan jo normaaliin lounasaikaan monella. Mutta lähdettiinkin lounaan jälkeen ulos. Laitoin Siirin nukkumaan rattaisiin ja muut istuimme viltillä, keinuimme, pyydystimme lentäviä möttiäisiä haaveilla, tehtiin hiekkalinnoja ym. kunnes olo oli niin tukahduttavan kuuma, että oli pakko mennä sisälle. Aatun ja Siirin lähdettyä kotiin, lähdin viemään Kuopusta kerhokaverin luokse leikkimään. Vaikka Kuopus kyllä jo oli sitä mieltä, ettei haluakaan mennä. Luulen kuitenkin syyn olevan se, että hänestä oli epäreilua päästä leikkimään kaverin luo isosiskon joutuessa olemaan kotona tylsän äidin kanssa =) Kohta lähden häntä hakemaan ja uskon hänellä olleen ihan mukavaa kuitenkin.

Huomenna tulevat taas Miksu ja Minttiskin sitten lounaalle.

Kiitos Eveliina kommentoinnista =) Mulla on kyllä sulle jo tulossa jotain muuta, mutt katsellaan, josko mukaan eksyisi yksi voimavarapupukin ;)

Mukavaa kuluvaa viikkoa kaikille!