Viikko on taas puolessa välissä. Alkuviikko on sujunut mukavasti. Aamut on olleet aika levottomia, kun kaikki ovat tulleet niin aikaisin. Miksu ei oikein tahdo rauhoittua ja sitten tuleekin Aatu ja Siiri, joista Siiri on levoton aamuisin. Ei siinä itsekään tule nukuttua enää sen jälkeen, kun on noussut vartin yli 5 vastaanottamaan Miksua ja Minttistä. Maanantaiaamu meni aamupalaan. Aatun kanssa istuttiin aamupalalla pitkään ja hartaasti jutellen maistamisesta. Aamupalaksi keitin vaihteeksi puuroa, kun Miksu ja Minttis siitä niin tykkäävät. Mutta ei sitä oikein viitsi yhtä lasta istuttaa pöydän ääressäkään koko aamupäivää, eikä tulosta syntynyt. Varsin kovapäinen lapsi =) Mutta hiljaa hyvää tulee. Aatulla on jo samat ruokailusäännöt, kuin kaikilla toisillakin. Jos lounaalla ei maista yhtään, välipalalla tulee vain ruisleipää. Aatua se ei vaan suuremmin tunnu häiritsevän. Tosin tänään kuului jo "Miksi aina tätä samaa leipää?" Maanantaina mentiin huilaamaan ruuan jälkeen. Miksu sammui samantien. ja kaikki jo kotiutuivatkin heti välipalan jälkeen.

Tiistaina vietiin Pienten kanssa Miksu ja Aatu kerhoon. Reippaasti ulkoiltiin samalla ja Siiri käveli lähes koko matkan takaisin. Vähän siinä meni aikaa, mutta kun toinen tykkäsi kävellä, niin mikäs siinä, kun ei kiirettäkään ollut. Paljoa ei muuta ehdittykään, kun petaamaan sängyt ja laittamaan ruoka, kun piti lähteä kerholaisia hakemaan. Kyllä se kolme tuntia vaan äkkiä menee, kun pitäisi ehtiä ulkoilemaan, leikkimään, petaamaan kaikki pedit, laittamaan lounas ja syömäänkin. Kerhossa oli ollut mukavaa. Miksu tosin kompastui tuossa pihalla ja surku tuli vähän, kun housut kastui. Onneksi ei sattunut sen kummemmin. Lounaan jälkeen kaikki olivatkin taas valmiita huilimaan ja tasanen tuhina kaikui makkarissa jo viiden minuutin päästä hiljentymisestä.

Tänään uni maistui Siirille ja Aatulle tavallista pidempään. Siiri heräili vähän ennen klo 8 ja Aatu muutaman minuutin sen jälkeen. Epäilen Siirin käyneen herättämässä Aatunkin. Aamutouhujen jälkeen tehtiin isompien kanssa isovanhemmille kortit. Laitan niistä kuvia myöhemmin, kun ovat saajillaan. Ettei vaan paljasteta etukäteen =) Huomenna olisi tarkoitus tehdä pienten kanssa aamulla jotain. Ei tosin ihan samalla tekniikalla, mutta jotain kuitenkin. Jos ehditään... Isovanhempien päivä on siis ensi lauantaina. Meidän lapset ei nyt tällä kertaa varmaan tee kortteja, kun aika käy vähiin. Huomenna on Esikoisen ratsastustunti, perjantaina otetaan suunta Keski-Suomeen äitini luokse. Tässä olisi muutama homma, mikä pitäisi vielä saada valmiiksi huomisillan aikana...

Kuopuksella oli tänään valokuvaus eskarissa. Eilen mietittiin vaatteita sinne. Olisi halunnut mekon, mutta aika hankala se mekko on ulkohousujen kanssa. Niinpä sai lempifarkkunsa, mitkä äiti vielä illalla pesi yksinään koneessa =) Kaveriksi katsottiin myös lempipaita, missä lukee "Säteilyvaara". Se on kyllä niin Kuopuksen näköinen paita =) Se kun pääosin aina säteilee hymyllään. On sitten ikuistettu sekin paita, kun alkaa olemaan jo aika tiukka. Onneksi on hoikka tyttö. Esikoisella on huomenna valokuvaus ja siitäkin jo taisteltiin, mitä päälle laitetaan. Samalle päivälle kun osuu liikuntatuntikin ja ulkona tällä kertaa. Ulkoliikuntaan ei ole koskaan laitettu erikseen liikuntavaatteita, kun silloin pistetään sellaiset vaatteet kouluun, että on hyvä liikkua. Olisi kuitenkin kiva huomena laittaa kuvauksen takia esim. farkut jalkaan. No täytyy katsoa. Eihän ne jalat juurikaan näy, kun eka rivissä olevilta, mutta kuitenkin. Kuopuksella taas on huomenna Satu-juhla eskarissa. Saavat pukeutua rooliasuihin ja herkuttelevat. Ohjelmassa oli kaikenlaista kivaa touhua. Kuopus on tietty prinsessa ja sitä varten on kiirulla virkattu Novitan lehdessä ollut prinsessan viitta ja kruunu. Kruunu on kuivumassa, kun tärkkäsin osittain sen. Laitan niistäkin kuvia sitten myöhemmin. Prinsessamekko Kuopuksella olikin jo ennestään. Että jännää on =)

Mutta nyt täytyy mennä jatkamaan puuhia, että saa kaiken valmiiksi ajoissa...