Pohdin tänään, kun Kuopus kysyi "Äiti, miksi on pikkujoulu?", että tosiaan, miksi sellainen on ja kuka sen on keksinyt =). Siis ensimmäinen adventtihan on ensi sunnuntaina, mutta kuka on keksinyt pikkujoulun? Niinpä kurkkasin, mitä esim. Wikipedia sanoo:

Pikkujoulu

Wikipedia

Pikkujoulu, käytetään yleensä monikollista muotoa pikkujoulut, on ennen varsinaisia joulunpyhiä järjestettävä vapaamuotoinen, usein jouluteemainen juhla, joita järjestävät tyypillisesti erilaiset yhteisöt, yritykset, yhdistykset ja organisaatiot. Pikkujoulun vietto poikkeaa varsinaisesta joulunvietosta usein vapaamuotoisuudellaan ja varsinaista joulua vähäisemmällä hartaudellaan.

Historia

Pikkujoululla on juuret adventin vietossa: adventista alkoi Kristuksen odotus ja paasto, joka päättyi jouluna. 1800-luvulla adventtia kutsuttiin toisinaan pikkujouluksi. Varsinaisen pikkujoulun vietto alkoi vakiintua Helsingissä ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Lähtökohtana olivat koulujen kuusijuhlat.Adventin aikaan vietetyistä ylioppilaskuntien syyskauden viimeisistä iltamista vähitellen muotoutui nykyinen pikkujoulu. Ennen toista maailmansotaa käytettiin myös termiä puurojuhla.

Kotien pikkujoulu juontuu tavasta, jonka mukaan Tuomaan päivänä, 21. joulukuuta, saa alkaa maistella itse pantua olutta. Ruotsissa Tuomaan päivän iltaa kutsuttiin pikkujouluksi. Ajan saatossa perinne muuttui Lucia-juhlaksi, joka edelleen muistuttaa suomalaista pikkujoulua.

 

***************************

 

Viikko on sujunut enemmän ja vähemmän kiukuttelevien lasten kassa =( Aikaisemmin jo kirjoitinkin Miksun kiukuttelusta, tai huomion hakemista se lienee on. Miksun kanssa sujui tänään todella mukavasti. Aatu ja Siiri eivät tulleet Siirin sairastuttua viime yönä, Minttis viihtyy omissa leikeissään, joten touhusimme Miksun kanssa kahdestaan. Teimme palapelejä, luimme ja leivoimme joulutorttuja. Lapsi oli aivan eri lapsi, kuin alkuviikosta oli täällä. Löysin tässä yhtenä päivänä kaupasta kivan Nooan arkki -palapelin. On isot vahvat palat ja mukava piirretty kuva. Juuri sopivan haastava oli Miksulle, ainakin kun minä autoin. Ei varmaan ihan yksin olisi osannut lainkaan. Eilen teimme sellaisen sopimuksen päikkäreille mennessä, että mikäli Miksu osaa tulla herättyään ihan hiiren hiljaa olohuoneeseen, saa hän palkinnoksi siitä tarran. Ei muistunut eilen vielä mieleen, mutta tänään tuli reippaasti ja oli niin pollea itsekin siitä. Sai sitten valkata tarran mun palkintotarralaatikosta. Se olikin päivän suurin uutinen, kun äiti tuli hakemaan =) Kotiin lähti myös neljä Miksun taittelemaan joulutorttua, joista tässä kuva:

1097002.jpg

Hienoja tuli ja hillokin on pysynyt melkein paremmin, kun minun laittamana! Sakarat ei ehkä menneet ihan oikeaoppisen tortun mukaan, mutta hienoja ovat silti ja itsetehtyjä =) Pipareitakin oli pöydässä, mutta tällä kertaa ne ostettiin kaupasta. Kaikkea kun ei ehdi tekemään yhdessä aamupäivässä. Pipareita leivotaan kyllä vielä ennen joulua, aivan varmasti. Aamu meinasi mennä pipariksi, kun nousin hiukan ennen kuutta odottamaan Aatua ja Siiriä. Mutta ei kuulunut, enkä uskaltanut nukkumaankaan mennä. Kahdeksan aikaankaan ei vielä ollut kuulunut mitään ja pistin heidän äidilleen tekstiviestiä. Aika ihmeissäni olin ja mielessä alkoi pyörimään jos vaikka mitä. Kymmenen aikaan pistin uudestaan viestin ja vielä isällekin. Hetken päästä äiti soitti. Onneksi ei ollut mitään ihmeempää, Siiri oli vaan sairastunut yöllä. Isän oli pitänyt aamulla ilmoittaa töihin lähtiessään, mutta kiireessä ja rankan yön jälkeen oli unohtunut. Ihan inhimillinen unohdus siis ja onneksi ei ollut sitten kuitenkaan sen kummemmasta kyse. Mutta kyllä siinä ne aamun tunnit aika epätodellisia oli, eikä osannut oikein mihinkään keskittyä.

Puikolla olen sohinut ahkeraan, välillä purkanut ja aloittanut ellen ihan alusta, niin melkein ainakin. Nyt täytyy hiukan siistiä huushollia, että pääsee huomenna heti aamusta siivoamaan ja saa vähän pikkujoulua laitettua. Eli jotain valoja pääasiassa kaivetaan esille. Lapset odottaa jo innolla huomista, kun saa avata ekan luukun joulukalenterista. Tänä vuonna ajattelin laittaa tänne sellaisen tuokiokuvakalenterin. Katsotaan, ehtiikö tässä koneella sitä vertaa istumaan. En lupaa, että ihan joka päivä joku kuva tulisi, mutta edes useimpina ja varmasti usein vasta illalla.

Ensi viikolla onkin lyhyt työviikko, kun kaikilla lapsilla on perjantaina vapaa. Keskiviikkona tehdään jotain liittyen itsenäisyyspäivään, sekä juhlitaan Suomen 90v synttäreitä välipalalla.  

Mukavaa viikonloppua kaikille!