Siinähän se lomaviikkokin sitten meni, sairastaessa. Flunssaa podettiin, kuka enemmän ja kuka vähemmän. Hesan reissua lukuunottamatta, oltiin ihan kotosalla. Kuopus oli aika kovastikin flunssainen, yskä oli kova ja on edelleen. Toipui kuitenkin sen verran, että oli eilen eskarissa. Nyt taitaa olla Esikoinen olla tulossa kipeeksi =(

Työt ovat alkaneet varsin rennosti. Miksu on kovasti kipeä, joten on kotona. Aamut ollaan Minttiksen kanssa kaksin tässä. Nyt nukkuu vielä =) Eilen istuskeltiin lattialla ja leikittiin. Aatu ja Siiri tulevat sitten vasta välipalalle ja eilen meni heidän hoitoaikansa lähes kokonaan nukkumiseen, kummallakin. Itsekin otin torkut, kun nukutin heitä =) Tällä viikolla pitäisi tehdä pääsiäisruoholle kipot, mutta näyttää siltä, että se siirtyy ensi viikolle. Toivottavasti ehtii ruohot kasvamaan kunnolla sittenkin.

Ulkona on varsin keväisiä ilmoja. Linnut laulaa, maa on märkä ja aurinko paistaa. Harmittaa, kun ei voi nauttia niistä ilmoista, kun pitää välttää sitä kävelemistä. Ei uskalla istua penkilläkään vielä, tiedä minkä taudin siitäkin saisi. On siis vain ihasteltava sitä ikkunasta. Toissa yönä oli puolen yön aikaankin vielä 5 astetta lämmintä. Ei taida tänä talvena kunnon lunta tulla lainkaan. Ollaan jo menetetty toivo sellaisesta. Nyt odotetaan kevättä ja kesää =)) Maaliskuukin alkaa jo kohta.

Nyt mukavaa viikkoa kaikille!