Isänpäivä on huomenna ja sen kunniaksi olemme väsänneet viikon aikana isille jotain pientä. Kerhojen ohella se onkin ollut yksi isompi urakka, vaikka sinänsä ei kauaa aikaa niihinkään mennyt. Mutta kun on lapsia, jotka miettivät ja pähkäilevät, joiden pitää saada rauhassa antaa tehdä, siihenkin kuluu aikaa yllättävän kauan. Siinä missä nopeasti vaan suunnilleen yhdellä käden heilautuksella saa työnsä valmiiksi, toinen ei ole vielä saanut paperille mitään =) Teimme taulut sekä autokortit. Yksi taulu jäi kuvaamatta, kun pääsi livistämään ennen kuvausta.

2045696.jpg

2045716.jpg

2045720.jpg

2045701.jpg

2045704.jpg

2045715.jpg

Tauluissa siis oma kuva sormilla maalattuna ja käyttäen vain yhtä väriä. Kehyksen lasin laitoin kuvan taakse, koska siten maalauksen epätasaisuus tuli selvemmin esille. Korteissa on isä ajamassa autoa ja osassa kortissa istuu takapenkilläkin joku =) Aatun ja Siirin jutuista ei kuvaa nyt ole, kun tosiaan unohdin kuvata ajoissa. Siiri ei taulua ehtinytkään tekemään, mutta kortti tehtiin. Aatu maalasi sitten tauluun myös Siirin =) Keskiviikkona Miksu ja Minttis viettivät tunnin isännän kanssa, kun minulla oli meno. Vanhempien luvalla tietenkin =) Heillä oli kaiketi ollut mukavaa, kun kumpikin kyselivät koko lopun päivää, missä isäntä on ja koska tulee, onko huomenna taas heidän kanssaan =D Kaupassa olivat iltapäivällä törmänneet, niin olivat jo kaukaa moikanneet. Vaikka kyllähän nuo kaikki isännästäkin tykkäävät, siis kaikki hoitolapset. Hänellä kun on arkivapaita ja iltavuoroja, niin toisinaan on tässä meidän kanssa osan päivää. Kaikilla on aina paljon asiaa isännälle =) Ja kun jossain kohtaavat, kohtaamisen riemu on suuri =)

Omilla tytöillä oli perjantaina dramatiikkaa täynnä oleva ratsastustunti. Siellä oli yksi hevonen vähän pillastunut niin, että ratsastaja säikähti, josta seurasi se, että hevosen vauhti vaan kiihtyi. Ja menivät melkein Esikoisen ja ratsunsa päälle. Ja Esikoisella sattui olemaan alla poni, joka ei voi sietää ketään hevosta liian lähellä itseään, joten pukki tuli ja sitten Esikoistakin vietiin. Tosin, hän putosi kyydistä parin laukka-askeleen jälkeen suoraan selälleen. Tämän jälkeen aika pian tämä pilastuneen hevosen ratsastajakin putosi melkein Esikoisen viereen vielä hurjemmin. En onneksi ollut itse näkemässä. Esikoisella oli onneksi turvaliivi, mikä suojasi jäiseltä, kovalta ja hyvin epätasaiselta maalta hienosti. Toisellakin oli turvaliivi, mutta lento oli niin hurja, että aivotärähdys tuli ja selkään sattui. Ei kuitenkaan onneksi pahasti, mutta hänen kohdallaan tunti päättyi siihen. Ei uskaltanut kiivetä enää hevosen selkään. Esikoinen kapusi selkään jo ennen, kun opettaja ehti edes kysymään, sattuiko =) Ja tunti jatkui. Kuopus sai mennä ekaa kertaa täysin ilman taluttajaa ja oli sujunut tosi hyvin. Oli saanut ponin ravaamaankin hienosti, mikä kaikilta ei kyseisen ponin kohdalla ole oikein onnistunut. Esikoisella on hiukan käsi kipeä ja kyljessä mustelma, todennäköisesti liivin reuna on painanut kylkeen. Muuten ihan ok ja hyvillä mielin =)

Viikon aikana olemme järkkäilleet muuttoasioita. Keskiviikkona kerroin asiasta hoitolasten vanhemmille ja pyysin ymmärrystä muuttohuushollia kohtaan. Jossain vaiheessa teen työtäni enemmän tai vähemmän muuttolaatikkopinojen keskellä. Täytyy toivoa, että säät olisivat mukavat ulkoiluun. Onneksi hoitolasten lelut on sellaisessa paikassa, ettei niitä sen ihmeemmin tarvitse pakkailla, saavat olla loppuun asti esillä ja leikittävänä. Torstaina käytiin tekemässä virallinen asunnon hakupaperi isännöitsijällä, sekä maksettiin vuokraennakko. Vuokrasopimus kirjoitetaan myöhemmin, avaimen luovutuksen yhteydessä. Tein myös ilmoituksen postiin ja väestörekisterikeskukselle. MYMMELI, tiedätkö pitääkö ilmoittaa jonnekin erikseen, esim. lääninhallitukselle? Omalle ohjaajalle tietenkin, kela saa vissiin automaattisen ilmoituksen. Siis näiden työjuttujen tiimoilta. Ettekös te muuttaneet hiljakkoin?  Muuttamaan pääsemme vasta itsenäisyyspäivänä. Jouluun on sitten aikaa enää 2 viikkoa, joten kiire tulee saada koti kuntoon. Mutta minkäs teet, kun aiemmin ei ole asunto tyhjä. Ja kun muutto pitää ajoittaa viikonloppuun.

Leppoisan lupsakasta isänpäivää!