Viikko meni mukavasti kaikista tyhjistä ja täysistä muuttolaatikoista huolimatta. Niitä on nyt vähän joka nurkassa, missä eivät tiellä olisi. Muuttoon aikaa tasan 2 viikkoa =) Emme ole työpäivien aikana kovin ihmeitä tehneet, ulkoiltu pääasiassa, koska ei ole mitenkään mukavaa touhuta lasten kanssa sisällä laatikoiden keskellä. Ihanaa, kun tuli lunta, ihan tilauksesta =) Liukurimäessä ollaan oltu ja lapset ovat nauttineet todenteolla. Ja ihanaa, kun ovat jopa pientä pakkasta luvanneet ensi viikollekin. Lapset viihtyvät ulkona hyvin. Ensi viikolla Siiri ja Aatu ovat tosin iltavuorossa, joten iltapäivät menee tässä sisällä Siirin nukkuessa. Eilen, perjantaina, kukaan pienistä ei ollutkaan hoidossa. Ninni tuli eskarin jälkeen puoli 12. Keskiviikkona aloiteltiin Ninnin ja Kuopuksen kanssa joululiinoja, joita sitten tehtiin myös torstaina ja perjantaina. Välipalaksi tehtiin Ninnin kanssa teeleipää. Syötiin välipala poikkeuksellisesti jo klo 13 maissa, koska piti käydä lääkärissä näyttämässä poskionteloita jälleen kerran. Tukkoisuutta on ollut ja torstaina sitten alkoi pää särkemään sekä kihelmöimään poskipäivä. Ajatelin ihan varuiksi käydä näyttämässä, kun kerran pääsin eilen menemään ilman pieniä. Ninni ja Esikoinen olivat mukana. Ja tulehdushan sieltä löytyi =( Nyt on sitten lääkekuuri päällä... Taas vaihteeksi. En kyllä tunne itseäni mitenkään erityisen kipeäksi. Lääkärireissun jälkeen ehdittiin vielä ulos ja mäkeen.

Tänään Esikoisella on heppakerhossa perusmerkkikoe =) Sen jälkeen lähdetään ajamaan Esikoisen kummin luo. Huomenna ohjelmassa on, yllätys yllätys, pakkaamista!

Mukavaa ja leppoisaa viikonloppua ja nauttikaa kaikki nyt lumesta, kun sitä vielä on =) Täällä meillä päin se tuntuu olevan harvinaista jopa keskellä talvea =(