Hiihtolomaa ollaan vietelty. Aatu ja Siiri ovat olleet hoidossa, mutta olemme aamuisin nukkuneet pitkään (tai itse olen noussut kyllä aiemmin). Aamupala on mennyt sen verran myöhäiseksi, että lounaskin on siirtynyt eteenpäin ja olemme ehtineet myös ulos =) Välipala on sitten ollut jälkiruokana lounaalla. Ihan mukava välillä tehdä näinkin töitä, mutta kiva kuitenkin, kun ensi viikolla palataan arkeen. Tänään ovat Aatu ja Siirikin lomapäivää viettämässä. Ihania ilmoja on ollut, kerrassaan loistavia lomailmoja. Omat lapset on viihtyneet luistelemassa ja uimassakin kävivät yhtenä iltana isänsä kanssa. Eilen olikin Esikoisen ratsastustunti, niinkuin tänäänkin. Mitään ihmeitä ei siis olla tehty. Alustavan kalenterin mukaan, meillä olisi ollut orava-viikko, mutta se jäi nyt toteuttamatta, kun otettiin rennommin. Lapset viihtyivätkin hyvin ulkona lumileikeissä. On se vaan kivaa, kun on lunta! Ihanaa =) Huomenna tai sunnuntaina leivomme pullia, että saadaan laskiaispullia sunnuntaina ja sitten tiistaina.

Aatulla on ollut vähän tylsää, kun Miksu ei ole ollut kaverina. Mutta hyvin ollaan keksitty silti puuhaa ja ulkona on usein tullut kavereita naapureiden lapsista. Kivaa, kun ympärillä asuu monta lapsiperhettä =) On ulkonakin kavereita. Ennen ei ollut ketään lähellä. Siirin kanssa ollaan opeteltu istumaan ruokapöydässä nätisti. En tiedä, mikä ihmeen villitys on iskenyt, kun ruokapöydässä leikitään pelleä. Onkohan yhtenäkään päivänä saanut syötyä ruokaansa ilman, että olisi välillä ostunut jäähytuolilla rauhoittumassa. Pitää leikkiä mukilla (kaataa se nurinpäin ja pyöritellä pöydällä), lusikalla (soitetaan rumpuja, leikitään ralliautoa jne.) ja kaikkea muuta mahdollista. Siis kaikkea muuta, mutta ei syömistä. On kyllä syönyt ihan reippaasti sitten, kun toiset ovat saaneet syötyä ja jää yksin pöytään. Välillä ei oikein tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa ;)

Olemme alkaneet keräämään naurunassuja. Naurunassut ovat nauravia naamoja =) Minttis ja Siiri saavat naurunassun aina, kun pottaan tulee jotain. Miksu saa siitä, kun huilaa aamuisin ja päikkäreillä nätisti, ilman kiukuttelua (siis sellaista ihan älytöntä kiukuttelua) ja Aatu siitä, kun maistaa ja syö "vähän" ruokaa (vähän tarkoittaa tässä vähän tilanteen mukaan katsottua määrää, eli jos jo maistaminen tekee tosi tiukkaa, siitäkin jo saa, mutta yleensä yritetään syödä edes pari haarukallista maistamisen jälkeen). Lisäksi naurunassuja voin antaa eri tilanteissa oman harkintani mukaan. Jokainen siis kerää itselleen naamoja ja kun saa kymmenennen, saa valita itselleen tarran. Ja kun kaikki ovat saaneet sen ensimmäinen tarran, herkuttelemme vähän kaikki yhdessä. Mikään kilpailu tämä ei kuitenkaan ole, vaikka väistämättä ainakin osa lapsista (kilpailuenkisiä kun ovat ja aina pitää olla se paras ja eka joka asiassa) alkaa kilpailemaan. Mutta toistaiseksi se on ollut ihan hyvää kilpailuhenkeä ja etenkin Minttiksen ja Siirin kohdalla potalla istuminen on parantunut huomattavasti. Kummallakin kun oli se ongelma, ettei siellä maltettu istua yhtään. Lähes aina pissa sinne pottaan sitten tuleekin, kun vaan malttaa istua rauhassa. Siiri onkin saanut jo ensimmäisen tarransa =) Miksu ja Minttis nyt eivät tällä viikolla ole voineetkaan niitä kerätä. Aatulle kerääminen tulee olemaan kaikkein vaikeinta ja hänelle varmasti tulen antamaan jostain muustakin, jos muuten ei niitä saa. Eli kukaan ei takuulla jää ilman, se ei ole tarkoitus. Toistaiseksi lapset ovat olleet innoissaan naurunassuista ja saaduista nassuista ollaan tosi onnellisia ja ylpeitä =)

Ensi viikolla Aatu ja Siiri ovat aamuvuorossa, Miksu ja Minttis iltavuorossa. Päivä alkaa 6.30 ja päättyy 17.00.

Mukavaa lomaviikkoa teille, joilla se on vielä edessä! Toivottavasti olisi yhtä ihanat ilmat, kuin tälläkin viikolla =)