Vai alkaako? Ainakin meillä tuli talvi jo vähän takaisin. Tiet alkoi olemaan jo sulia ja kevättä ilmassa paljon. Mutta sitten tulikin lunta lisää ja lisää... Nyt kun se saisi jo alkaa sulamaan pois.

Viime viikko meni tosi nopeasti, kun kaikki lapset olivat aamuvuorossa. Aamut meni vauhdilla ja sitten päiväunien jälkeen jo kaikki kotiutuivatkin. Aina ei ehditty edes välipalaa syömään =) Maanantaina luimme Opri-kissan maaliskuun runo ja mietittiin muutenkin, millainen kuukausi on maaliskuu. Todettiin myös, ettemme juhli kenenkään synttäreitä tässä kuussa. Aloitimme myös tekemään omaa satukirjaa, mikä on kyllä koko maaliskuun projekti. Lapset on sitä innolla tehneetkin. Alku otettiin kirjasta, missä on satujen alkuja. Lapset sai piirtää kukin jostain kohtaa kuvan. Sitten aloitin saduttamaan lapsia, ja jokainen sai piirtää oman keksimänsä pätkän. Niitä ollaan sitten tehty aina välillä, hyvän hetken tullen. Ja ihan hyvin onkin jo kasassa materiaalia. Lopuksi sitten skannaan kaikki koneelle ja kootaan se kirjaksi. Kumpikin sisatuspari saa oman kirjan sitten kotiin =) Mielenkiinnolla odotan, mitä satumme tuo mukanaan... Muuten viime viikko menikin tuttuja kuvioita pitkin. Tiistaina ja torstaina vietiin Minttiksen ja Siirin kanssa isommat kerhoon. Päivittäin ehdittiin uloskin leikkimään. Mutta kyllä nämä päivät tuntuu tosi lyhyiltä, kun ei siinä oikeastaan ole kuin se aamu, missä on aikaa jotain touhutakin. Aatun kanssa ehdittiin sitten toisten nukkuessa päikkäreitä, puuhastelemaan enemmän. Pelailtiin lautapelejä, tehtiin palapelejä sekä Aatu leikki itsekseen Play Mobile merirosvolaivalla.

Tällä viikolla piti jossain vaiheessa kaikkien olla iltavuorossa, mutta jälleen kerran hoitoajat meni uusiksi. Ja sen mukana mun suunnitelmat. Minä olin tietty kerännyt aamuihin vaikka mitä asioita, mitä on vaikeampi toimittaa lasten kanssa. Ne kaikki piti perua, tai osan sitten teen lasten kanssa, mutta moni asia on sellainen, ettei voi lasten kanssa tehdä. Joten tällä viikolla työpäivälle tulee mittaa 12t, Miksun ja Minttiksen tullessa klo 5.30 ja Aatun sekä Siirin lähtiessä klo 17.30. Vaikka päivä on pitkä, se on huomattavasti rauhallisempi, kun viime viikko. Etunsa kummassakin =) Toisaalta päivä on oikeastaan mennyt jo ohi, kun työpäivä päättyy. Olemme jatkaneet satukirjaa vähän, aamuisin ollaan oltu ulkona. Tänään saateltiin Kuopus kouluun, niin ei tarvinnut itse kantaa luistimia. Iltapäivät on sitten menneet Siirin päikkäreihin. Aatun kanssa ollaan sitten touhuiltu jotain. Tosin tänään meno oli sitä luokkaa, että kun Aatu oli hypännyt tuhannesta kiellosta huolimatta sohvan käsinojalta kuperkeikalla sänkyyn, laitoin hänetkin huilaamaan. Pieni rauhoittuminen usein auttaa ja hän rauhoittuu jopa leikkimään jotain huilaamisen jälkeen. Mutta tänään tulikin uni alle viiden minuutin. Annoin sitten nukkua ja herättelin syömään. Ehtivät juuri syömään, kun hakija saapuikin sitten puoli kuudelta. Tällä viikolla olen muuten nauttinut myös iltapäivän hiljaisista hetkistä, kun Miksu ja Minttis ovat nukkumassa, mutta Aatu ja Siiri eivät ole vielä tulleet. En juo kovin paljon kahvia, mutta siinä hetkessä se tuntuu olevan asiaankuuluvaa =) Nämä hetket kun on aika vähissä, koska Aatu ei juurikaan nuku enää päikkäreitä.

Huomenna viemme Minttiksen kanssa Miksun kerhoon aamulla. Sitten olemme kaksin siihen asti, kunnes Kuopus tulee koulusta klo 13 maissa. Aatu ja Siiri tulevat klo 14.30. Miksu ei enää nimittäin tule kerhon jälkeen hoitoon (meidän ei siis tarvitse mennä hakemaan häntä =), vaan menee äidin kanssa tutustumaan mahdolliseen eskariin. Tulevat sitten hakemaan Minttiksen, kun sieltä ehtivät. Mukavan rauhallinen päivä siis huomennakin tulossa =) Perjantaina Aatu ja Siiri eivät tulekaan hoitoon ollenkaan, vaan viettävät äidin kanssa vapaapäivää.

Ensi syksyä olen jännittänyt, kun Aatu ja Miksu menevät eskariin. Jatkavatko tässä, vai menevätkö päiväkotiin eskariin? Toivoisin tietty, että jatkaisivat tässä =) En hennoisi heitä luovuttaa vielä...