Pääsiäinen on jo kolmen viikon päästä. Sitten tuleekin vappu ja sitten tuleekin jo kesä =) Mekin olemme alkaneet suuntaamaan katseemme pääsiäiseen. Tänään teimme uusimman askartelu-lehden innoittamana pääsiäisruohoille astiat paperimassasta =) Keskiviikkona maalaamme ne ja perjantaina tai viim. ensi maanantaina laitamme ohran siemenet kasvamaan.

Viime viikko meni aika vauhdilla. Miksu ja Minttis olivat iltavuorossa. Esikoinen oli kipeänä tiistain ja keskiviikon. Ei kuumetta juurikaan, mutta päätä särki ja oli ihan tukossa. Kuopus heräsi kipeänä sitten keskiviikkoaamuna ja olikin sitten koko loppuviikon poissa koulusta. Kuopuksella oli kuumettakin ja aika paljonkin. Siitä syystä Miksu ja Minttis eivät olleet tostaina eikä perjantaina. Tai Miksu ei olis ollut muutenkaan torstaina. Myös Aatu ja Siiri olivat perjantaina poissa, tosin olisivat olleet jokatapauksessa. Sain siis ylimääräisen vapaan pejantaiksi. Joka meni sitten migreeniin =( Satukirjaa tehtiin aina sopivissa väleissä vähän kerrallaan, että mielenkiinto ja into säilyy. Alkaa olemaankin jo ihan hyvin sivuja kasassa. Torstaina olin tutkintohaastattelu kaupungintalolla. Olin mukana arvioimassa opiskelijan näyttöä. Ihan mielenkiintoista se oli, en olekaan ennen ollut mukana missään vastaavassa. Ulkonakin oltiin aamuisin Aatun ja Siirin kanssa. Iltapäivisin enemmän sisällä Miksun ja Minttiksen kanssa, kun oman perheen ruokahuolto oli minun kontollani. Ja jos meinaa ajoissa saada ruokaa, ettei kukaan näänny nälkään, on se saatava valmiiksi klo 17. Mutta luettiin sitten sisällä kirjaa ja pelailtiin. Ja kyllähän nuo ihan leikki omia leikkejäänkin toisinaan, kun olin itse hellan ääressä.

Tällä viikolla kaikki ovatkin aamussa ja tohinaa siis riittää. Huomenna viedään pienten kanssa isommat kerhoon ja ulkoillaan. Kävin jo tänään kaupassa, niin ei tarvitse huomenna mennä. Ehditään mukavasti ulkoilemaan, vaikka syömään pitääkin tulla jo klo 11. Jos tekisi ruuankin valmiiksi aamulla ennen lähtöä. Keskiviikkona siis maalaillaan ja jos ehditään, niin uloskin mennään. Torstaina taas kerhoillaan ja perjantaina Aatu ja Siiri eivät sitten olekaan paikalla, joten Miksun ja Minttiksen kanssa sitten todennäköisesti ulkoillaan aamu. Ohrn kylvöllä alkaa olla vähän jo kiire, mutta onneksi ne kasvaa aika nopeasti =) Ainakin viime vuonna kasvoi. Ja kun ohraa ei hennoisi leikelläkään niin, kuin rairuohoa, kun se kärki menee sitten pois, niin ei ehdi kasvamaan liian pitkäksi.

Oikein leppoisaa alkanutta viikkoa kaikille!