Kesä alkaa 1. pvä kesäkuuta, oli sää mikä hyvänsä sitä ennen tai jälkeen =) Enää ei ole montaa päivää jäljellä kevättä. Lapset alkaa olla jo ihan kesätunnelmissa, kun läksyjäkään ei ihmeemmin koulusta tule. Lauantaina on kevätjuhla ja sitten kirmaavat kesälaitumille.

Viime viikolla meillä Kuopus sairasti kovasti. Hänelle iski virtsatietulehdus ja sunnuntai-ilta (siis reilu viikko sitten) sujui rattoisasti ensiavussa. Oli niin ärhäkkää laatua. Aatu ja Siiri olivat kuitenkin ihan normaalisti hoidossa, tosin alkuviikosta emme ulkoilleet, koska en uskaltanut jättää Kuopusta yksin sisälle kuumeineen. Tiistaina vietiin kyllä nopeasti Aatu kerhoon. Miksu ja Minttis olisivat jokatapauksessa olleet poissa hoidosta alkuviikon omien sairastamisien takia, keskiviikkona olivat hoidossa. Kuopuksen tila koheni kuitenkin siinä määrin, että keskiviikkona päästiin sitten jo uloskin hoitolasten kanssa. Se alkuviikko meni sitten sisällä touhutessa. Perjantaina kukaan ei sitten tullut hoitoon, joten sain oikein piiiitkän viikonlopun =) Aamulla sitten suhasinkin edestakaisin tukka putkella hoidellen juoksevia asioita.

Tämäkin viikko on nyt jo tehty =) Sain nimittäin taas piiitkän viikonlopun. Miksu ja MInttis ovat lomailleet koko viikon. Aatu ja Siiri lomailevat loppuviikon. Tällä viikolla on ollut aivan ihania ilmoja ja ulkona ollaankin sitten suunnilleen asuttu =) Sisällä käyty vaan syömässä ja eilen nukkumassakin. Tänään tosin oli aika vilposta, kun tuulee niin kovin. Mutta silti oli ulkona mukavaa =) Saatiin viime viikolla hiekkalaatikkoon täydennystä ja nyt saa hienoja linnoja tehtyä, kun on hiekkaa mistä tehdä sitä. Kissa-askartelua olin kaavaillut tälle viikolle, mutta emme sitä (kään) ole tehneet. Ulkona on ollut niin mukavaa =) Eiköhän niitä sateisiakin päiviä kesän aikana tule, niin sitten voi askarrella. Eilen (vai maanantaina) tuli uusin askartelu -lehti ja sielläkin oli vaikka mitä ihanaa =) Se muutahainen sieltä pitää ainakin toteuttaa, kun näitä poikia on tässä. Seuraava työpäivä onkin sitten kesäkuussa =) Satukirja odottaa kokoamista. En ole sitä ehtinyt skannaamaan ja kokoamaan. Pitää nyt yrittää, kun näitä vapaita tässä on...

Leppoisaa loppuviikkoa kaikille!