Anna-Maija kyseli vinkkejä eroahdistusta potevan lapsen hoitamiseen. Mulla on ollut näitä myös, eikä niihin tilanteisiin taida yhtä ainutta oikeaa ja toimivaa mallia olla =( Joku on selvästi saanut lohtua sylistä. Toinen rimpuilee siitä pois, aivan kuin Anna-Maijallakin. Sylissä viihtyvää lasta on tietenkin helppo lohduttaa. Se on varmaan se useimmille, ellei kaikille hoitajille, se turvallinen ja tuttu tapa. Mutta entäs sitten, jos lapsi tosiaan enemmän ahdistuu sylissä ja rimpuilee pois? Tällaisen lapsen kohdalla se tuttu ja turvallinen työkalu, oma syli, ei olekaan käytössä. Itse olen yrittänyt monia keinoja näissä tilanteissa. Yhden lapsen kohdalla helpotti, kun sai rauhassa olla oman ikävänsä kanssa. Monen erilaisen yrityksen jälkeen, annoin hänen olla rauhassa. Usein meni eteiseen istumaan. Välillä kävin pyytelemässä mukaan leikkiin, mutta siitä alkoi vain itku. Muutaman päivän ajan mentiin sitten näin, lapsi istui paljon eteisessä. Kävin häntä välillä siellä katsomassa. Ajan kanssa alkoi rauhoittumaan ja lopulta hiipi toisten kanssa samaan huoneeseen. Ja hänet otettiin tietenkin heti avosylin vastaan, mutta kuitenkin huomaamattomasti, eli ei tehty siitä numeroa. Ja siitä se lähti, pikkuhiljaa. Lapsella oli ikää n. 2,5v. Minulla on ollut myös hiukan reilu vuoden ikäinen, joka rimpuili sylissä. Hänen kohdallaan toimi se, että istuin lattialla hänen vieressään. Hänenkin annoin olla rauhassa, mutta olin siinä vieressä kuitenkin. Ja hänen mukaansa sitten alettiin sitten vähitellen leikkimään ja viihtymäänkin. Osan lapsista pitää antaa rauhassa ensin tutustua ja katsella muita etäämmältä.

Tärkeintä on ehkä hoitajan kannalta pysyä itseä rauhallisena. Siihen auttaa se, että ymmärtää itse, ettei lapsella ole mitään hätää eikä itku tällaisessa tilanteessa ole välttämättä paha asia. Lapsi saa itkeä, eikä hoitajan tarvitse heti saada lasta hiljaiseksi. Onhan tilanne lapselle aivan uusi.

Se, miten monta kertaa vanhemman kannattaa olla mukana hoidossa "tutustumassa" on varmaan kovin yksilöllistä. Noin yleensä ottaen, lapset sopeutuvat hoitoon, juuri siinä 1v molemmin puolin, hyvin. Mulla on tosi harva lapsi ollut edes tutustumassa sen enempää, kuin ovat sopimusta tekemässä äidin kanssa. Kenelläkään ei ole koskaan ollut äitiä mukana. Hoitopäivät ovat joillakin olleet ensin parituntisia, sitten esim. aamupäivä ja lounaan jälkeen kotiin ja sitten lopulta päiväunetkin. Olen huomannut, kun on ollut osa-aikaisiakin, että mitä säännöllisempää se hoitorytmi on alusta alkaen, sen nopeammin lapsi tottuu. Eli osa-aikaisilla lapsilla tottuminen on kestänyt suhteessa kokoaikaisiin kauemmin, kun välillä on ollut vapaapäiviä. Eli jos nyt tilanne on se, että lapsi itkee lähes koko päivän tai koko päivän, eikä sylissä pitäminen ole vaihtoehto, kokeilisin sitä, että antaisin lapsen olla rauhassa. Ellei sekään muutamassa päivässä ala itkua rauhoittamaan, juttelisin vanhempien kanssa, miten he haluaisivat toimittavan. Hehän tuntevat lapsensa kuitenkin paremmin, kuin minä uutena hoitajana. Toisille lapsille on myös hyvä selittää, miksi tämä yksi lapsi itkee ja ettei hänellä ole hätää. Tietenkin lasten iän mukaisesti.

Vuoden 2006 isänpäivä korteista kyseltiin myös. Siitä on paljon aikaa ja piti käydä lunttaamassa, mitä silloin tehtiin =) Meillä oli käytössä ihan tavalliset vahaliidut. Sellaiset, millä ei muuten ole hyvä piirtää, eli se liitu hajoaa siihen paperille osittain. Muistaakseni kartongille sai jäädä niitä kasoja. Eli ihan perusliidut, pehmeät ja halvat sellaiset =) Nykyään on paljon jo sellaisia kovia liituja, millä on hyvä piirtää, mutta niillä se kortti ei varmaan onnistu. Eikä tosiaan varmaan akvarelliliiduillakaan.