Niin, sain sitten ajatuksen tehdä tällaisen blogin :) Katsotaan nyt, kuinka tämä lähtee käyntiin. Jos ei lähde, niin ei sitten. Palautetta saa antaa ja se on enemmän kuin tervetullut.

Tänään onkin ollut taas ihanan aurinkoinen päivä. Aamupäivä meni mukavasti ulkona. Uloskin päästiin jo klo 9 maissa, kun Tuutikki tuli vasta lounaalle. Kummasti se yhdenkin lapsen pukeminen, potattaminen ja syöttäminen vie aikaa. Oma piha oli vähän remontissa, joten suuntasimme leikkipuistoon. Sieltä löytyikin heti kivasti kavereita niin Esikoiselle kuin Kuopuksellekin. Ruoka kypsyi uunissa ja oli valmista, kun klo 11.15 tulimme sisälle. On muuten ihanaa tulla sisälle, kun ihana ruuan tuoksu tulee nenään heti. Näin torstaisin syömme kokoliharuokia ja tänään oli vuorossa possu-juurespata. Tuoksu oli siis tosi herkullinen :) Lapsille tosin ruoka maistuu vähän huonosti. Oliskohan tällä kuumuudella jotain vaikutusta asiaan. Maitoa kyllä menee kiitettävästi ja hyvä että edes sitä.

Välipalaksi odottaa eilen tehty kuningatarkiisseli, slurp. Sitten takasin ulos loppupäiväksi.

Tänään päätettiin porukalla kesäretkikohteemme. Lähdemme ensi viikolla Poriin Pelle Hermannin puistoon :) Kivaa :)