Sairastelut on sairastettu toivottavasti vähäksi aikaa. Esikoisella ja Kuopuksella on vielä pientä nuhaa ja yskää, mutta muuten olemme kaikki kunnossa. Uusi viikko alkoi siis normaaleissa merkeissö työn puolesta ja hyvä niin. Alkoi jo tuntumaan puulta nämä neljä seinää ja kiukkuset lapset, kun ei pääse ulos eikä mihinkään muuallekaan. Eilen oltiinkin sitten urakalla ulkona, kun oli sellainen ihmeellinen ilmiö tuolla ulkona. Yöllä oli nimittäin satanut hentoinen lumipeite! Ja pakkastakin oli pari astetta. Oltiin Santun ja Kuopuksen kanssa isossa mäessä ja ihanasti aurinko nousi ja punersi koko taivaan. Juuri ihanasti osui siihen mäkeen, missä olimme. Siinä olisi voinut olla vaikka kuinka kauan... Iltapäivälläkin piti ulos lähteä, kun satoi ihania isoja lumihiutaleita =) Mutta aurinkoa ei enää näkynyt =( Lunta tuli kuitenkin ja lumiukkokin saatiin tehtyä.

Nyt tuosta lumesta ei taida juurikaan mitään olla jäljellä =( Vettä sataa ja mittarissa näkyy olevan reilu 5 astetta lämmintä. Kohta lähden viemään Kuopusta ja Santtua kerhoon. Alkaa pikkuhiljaa tämä normaali arki tässä palaamaan mieleen =)

Hyvää alkanuttta viikkoa kaikille!