Helatorstai - Kristuksen taivaaseen astuminen

Kristus ilmestyi opetuslapsilleen kuolleista ylösnousemisensa jälkeen. Kun pääsiäisestä oli kulunut 40 päivää, hän ilmestyi heille viimeisen kerran Jerusalemin lähettyvillä. Evankelista Luukas kertoo tapahtumasta näin: "Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin. He olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa." (Luuk.24:50-53)<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Helatorstaina Kristus nousi takaisin taivaaseen. Nyt meilläkin on mahdollisuus ylösnousemukseen ja elämään Jumalan valtakunnassa. Kristus sanoi vielä: "Minun Isäni kodissa on monta huonetta - enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistaman teille sijan, mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen." (Joh.14:2-3)

Ennen kuin Jeesus poistui maan päältä, hän antoi opetuslapsilleen lähetyskäskyn: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." (Matt.28:19-20)

Hauska tehtävä liittyen helatorstaihin täällä.

Kirkkovuoden tapahtumat ikonien kertomana. Löytyy myös Helatorstain ikoni =)