Mitenköhän tämä bloggaaminen onkin nyt niin takkuista? Päivisin tuntuu olevan niin paljon tekemistä, ettei ehdi ja ajattelee, sitten kun on hyvää aikaa rauhassa päivitellä, niin sitten päivittelen. Mutta se onkin jäänyt aina omassa mielessä päivittelemiseen, kun sitä rauhallista hetkeä ei vaan tule. Itseasiassa nytkin pitäisi tehdä ihan jotain muuta =) Mutta hetken suon nyt tälle blogille, ettei ihan kuole hiipuen.

Siirin synttäreitä tuli juhlittua tammikuun vikalla viikolla. Olin hankkinut hänelle Hello Kitty värityskirjan, joka tuntui olevan kovasti mieleen, niinkuin kaikki kyseisen hahmon tuotteet =) Helmikuun puolella ollaan sitten ehditty juhlimaan jo Kuopustakin, joka täytti 8v. Runebergin päiväksi leivottiin välipalalle Runebergin torttuja, mitkä oli aivan suussa sulavan ihania =)

Ystävänpäiväksi askarreltiin kortit jälleen kummeille. Jokainen sai tehdä siis kortin omalle kummilleen tai kummeilleen. Niitä ollaan sitten käyty viemässä aina postiin, jos tarve vaatii. Tänä vuonna ainoastaan Kuopuksen kortti vietiin postiin. Olin suunnitellut erilaiset kortit pienemmille ja isommille:

Isommat pujottelivat neulan kanssa kultalangalla sydämen paperiin, joka sitten liimattiin kartongille ja taakse jokainen kirjoitti itse terveisensä =) Oli tosi mukava ja alkuopettelun jälkeen helppokin. Pienemmille olin leikannut valmiiksi sydämiä, jotka värittivät ja saivat liimata kaksipuolisella teipillä kartongille. Pienemmätkin pääsivät pujottelemaan kultalankaa, mutta vähän helpommalla tavalla. Sekin onnistui yllättävän hyvin. Lopuksi tehtiin silmät ja suut.

Juhlimme tietty ystävänpäivää myös. Luimme Franklinin ystävänpäivästä, lapset saivat myös käteensä Franklin"tatuoinnit". Välipalalle teimme hienoja ystävänpäiväleivoksia:

Pohjaksi tehtiin suklaakääretorttulevy, josta sydänmuotilla otettiin paloja. Väliin laitettiin vaniljajäätelöstä sydänmuotilla otettu pala ja päälle tomusokerikuorrutus ja strösseliä. Mulla piti olla mansikan makuista tomusokeria, mutta ei ollutkaan. Niistä piti tulla siis vaaleanpunaisia, mutta matkan varrella muuttuivatkin valkoisiksi. Mutta ei se mitään, voitte uskoa, että oli hyviä =D Tämän taidamme ottaa tavaksi ja nimetä nämä Ystävänpäiväleivoksiksi!

Muuten päivämme ovat menneet aikalailla omilla uomillaan. Ollaan ulkoiltu ja leikitty. Välillä syöty ja nukuttukin. Ensi viikolla Kuopuksella ja Esikoisella on hiihtoloma. Myös Miksu ja Minttis ovat lomalla. Aatu ja Siiri tulevat hoitoon. Luvassa siis mahdollisesti hyvinkin rauhallisia aamuja =) Olen ajatellut pitää hiihtolomaa itsekin siinä määrin, etten laita kelloa soimaan sen jälkeen, kun lapset ovat tulleet. Heräillään sitten, kun lapsetkin herää.

Leppoisaa hiihto-/talvilomaa teille, joilla se on nyt aluillaan!