Tänään työpäivä meni kyllä yhdessä hujauksessa. Aamulla vein lapset kerhoon ja kävellen hain sitten. Käveleminen kerhopaikalle oli aika tuskaa, kun oli liukasta. Kumma ettei sitä hiekkaa löydy jalkakäytäville! Jään päällä oli vielä sellanen kiva pieni vesikerros, niin että oli tosi kivaa. Takaisin tultiin toista kautta, mikä osoittautui ainakin hiukan paremmaksi vaihtoehdoksi. Vaikka lähtiessä ajattelin juuri toisinpäin. Kerholaiset oli aika väsyneitä. Ehdittiin juuri syömään, kun Santtu jo lähtikin. Itse lähdin käymään tilaisuuden tullen käymään verovirastossa. On nuo tulot jääneet niin alhaisiksi ilmoittamastani, että jospa saisi vähän helpotusta viimeiseen veroerään. Se kun on suurempi, kuin kuukauden palkkani tällä hetkellä. Ja lupaavalta näytti virkailijankin mielestä. Tosin, paikalla ei ollut henkilöä, joka olisi voinut samantien sanoa, kuinka käy. Pitää siis odottaa.

Kerhon aikana viimeistelin Santun isänpäivälahjan. Ja unohdin jälleen ottaa kuvan. Mutta onneksi tuossa on vielä Miksun ja omien lasten jutut. Pitää muistaa niistä sitten vaan ottaa kuva. Miksu on tosin kuulemma vähän kipeä, joten voi olla, että hänen osaltaan lopputyö pitää tehdä kotona. Katsotaan nyt.  Huomenna puuhataan korttia =)

Tähän loppuun vielä tuokiokuva Santun unikaverista Manusta =)

252491.jpg