On tässä taas ollu melkoinen viikko takana. AB-kuuri veti tosiaan aika piippuun ja sen lisäksi meille kotiutui vatsatauti perjantaina. Aamulla oli vähän kuvottava olo, mutta ajattelin sen johtuvan siitä, etten ollut edellisenä iltana syönyt mitään. Enkä sen enempää ajatellut... Aamun aikana pari aika rajuakin pahoinvointikohtausta iski, mutta lähinnä mietin, mennäkö ostamaan raskaustesti ;) Miehen tullessa kesken töistä kotiin vatsataudin kera, ymmärsin tilanteen vakavuuden. Äkkiä miehelle peti omien tyttöjen huoneeseen ja soittamaan hoitolasten vanhemmille. Ja klo 11.30 mennessä kaikki olikin jo kotiutuneet ja oma paha olo velloi. Perjantai iltapäivä ja ilta meni oksennellessa, lauantai nukkuessa (sen verran koville otti) ja sunnuntai syömään opetellessa. Nyt olen vielä tämän päivän sairaslomalla, kun olo on edelleen kovin voimaton. Pitäisi osata syödä vähän ja usein... Vaikea asia minulle.

Lauantaina tuli itselle vuosi taas lisää, mutta sekin meni sängyn pohjalla maaten. Kakusta ei uskaltanut edes uneksia ;) Eikä kyllä vieläkään juuri muuta, kuin uneksia. Omat tytöt on ainakin toistaiseksi säästyneet ja toivottavasti jatkossakin. Huomenna olisi tarkoitus yrittää lasten kanssa. Rauhallinen viikko kuitenkin onneksi, kun Miksu ja Minttis ovat aamun, Aatu ja Siiri iltapäivän. Mies on tänään töissä, vaikka rankkaa se kuulemma hälläkin on, vaikka pääsi paljon helpommalla. Viime viikolla tehtiin Sateenkaarikaloja, joista kuvia myöhemmin.

Joka tapauksessa, mukavaa viikkoa kaikille!