Nyt on sellanen olo, että kevät on täällä =) On ollut niiiiin ihania ilmoja, että mekin olemme olleet jo klo 9 ulkona joka päivä =) Aamut on mennyt enemään ja vähemmän ulkona. Maanantaina pelattiin jalkapalloa, retkeiltiin läheiseen metsikköön ja leikittiin hiekkiksellä. Jalkapallo oli kyllä lapsille ehdoton suosikki =) Lounaan jälkeen ihan kaikki sammuivatkin höyhensaarille. Kuului vaan tasainen tuhina. Miksun ja Minttiksen kanssa ehdittiin välipalaa syömään.

Eilen reippaailtiin kerholle kävellen ja mikäs sen ihanempaa, kun aurinko paistaa ja oli kiva hiukan pirteä aamu, mutta kuitenkin suhteellisen lämmin. Kerholaisten piti mennä palolaitokselle vierailemaan, mutta siellä olikin sattunut ikäviä asioita ja koko päivä oli pyhitetty kriisijutuille =( Eivät voineet lapsia ottaa vastaan, minkä ymmärrän hyvin. Mutta kerholaiset olivat kovasti pettyneitä. Ainakin Aatu oli odottanut tuota retkeä kauan. No, toivottavasti saavat sovittua jonkin toisen päivän. Pienten kanssa oltiin tuossa omalla hiekkiksellä jonkun aikaa, kunnes oli pakko tulla petaamaan pedit ja laittamaan ruoka, että on sitten valmiina, kun saadaan haettua kerholaisetkin syömään. Meinattiin ensin mennä kerhon vieressä olevalle leikkikentälle, mutta siellä hiekkis oli kovasti varjossa ja maa kosteaa. Oma hiekkis kun on koko päivän auringossa, on se tähän vuoden aikaan huomattavasti ihanempi vaihtoehto. Kerholaisetkin olivat menneet ulos ja Aatu suuttui aivan totaalisesti, kun sieltä piti lähteä =( Nyt on viime aikoina näkynyt näitä todella voimakkaita kiukkukohtauksia vastaavanlaisissa tilanteissa. Lounaan jälkeen kaikki sammuivat jälleen ja tasainen tuhina valloitti huushollin, Kuopuksenkin lähdettyä ulos samantien tultuaan eskarista kotiin. Siinä on kyllä jotain taikaa, kun on sellainen tasainen tuhina keskellä päivää. Ei meinaa itsekään pysyä hereillä millään =) Tosin, onhan sitä noustukin jo kolmatta aamua vartin yli 5. Ei sen jälkeen ole nukkumaan päässytkään ja olenkin noussut itse jo aamupalalle Aatun ja Siirin tultua kuuden jälkeen. Eilen kaikki nukkuivat niin pitkään, ettei ehditty välipalaa syömään lainkaan. Paitsi nämä omat tietty söivät =) Töiden jälkeen lähdettiin ostamaan Esikoiselle takkia, lippistä ja kumppareita sekä Kuopukselle kumppareita.

Tänään oltiin taas ulkona jo klo 9. Omassa pihassa pelattiin jalkapalloa ja leikittiin hiekkiksellä. Välillä huilattiin pelaamisesta ja sitten taas joku innostui ja kaikki oli mukana =) Miksu ei oikein ole ymmärtänyt pelin ideaa ja hänen kanssaan pitää ihan kädestä pitäen mennä mukaan peliin. Muuten ei saa koskaan potkastua palloa, kun "ei toisen kädestä saa ottaa" =D Aatu taas meinaa koko ajan ottaa pallon syliinsä, että saisi itse potkaista sitä. Pienet juoksee perässä minkä jaloistaan pääsee ja joskus ehtivät vähän potkimaankin. Päiväkodin porukkakin tuli yllättävän aikaisin ulos ja pihalla oli vähän tungosta. En oikein viihdy tuossa pienellä pihalla sellaisen porukan kanssa. Toivottavasti heidän evakkoretkensä jää tosiaan vain vuoteen, niin lähtevät pois kesän aikana. Pahoin pelkään, että ovat pidempäänkin... Miksukin menee ihan lukkoon, kun yhtäkkiä siinä vilistääkin 12 alle 3v sikin sokin. Keinuun ei mahdu, hiekkikselle ei mahdu, pallon perässä juoksi vähintään 4 meidän porukkaan kuulumatonta innokasta jalkapalloilijaa. No, Aatu on ihan kuin kotonaan, sekä pienet. Mutta Miksu vierastaa, eikä hänen ulkoilustaan kyllä oikein mitään tule. Kulkee mun perässä, ihan kuin ne toiset purisivat. No, onhan ne aika hurjia välillä, niinkuin tuon ikäiset voivat olla, kun eivät aina ymmärrä syy - seuraus suhdetta. Oltiin kuitenkin ihan viimeiseen minuuttiin asti, ihan jo ilman vuoksi. Lounaan jälkeen oli taas väsynyttä porukkaa =) Välipalaksi ehdittiin syömään Miksun ja Siirin kanssa pannukakkua, mutta Aatu ja Minttis saivat lähteä kotiin suoraan uniltaan. Nyt on spagetti kiehumassa ja kaupassa pitäisi vielä käydä tänään. Tänään heräsin kurkku kipeänä ja pää sumuisena. Miranax ja ulkoilu vähän helpottivat, mutta nyt on olo taas aika kelju. Pienet torkutkin otin tuossa työpäivän jälkeen. Kurkku on taas kipeä, päässä humisee ja sitä särkee sekä väsyttää kovasti. Poskionteloiden puolesta pelkään, kun ei vaan taas sinne tulehdusta aiheuttaisi. Tai muutenkaan en ole järin innostunut mistään taudeista.  No, aika näyttää.. Sain synttärilahjaksi kuntopyörän ja sillä olen yrittänyt polkea lähes päivittäin. Mutta nyt taitaa olla parempi olla polkematta tässä olossa...

Mukavaa viikkoa kaikille ja nauttikaa näistä ihanista säistä! Takatalvi on kuulemma tulossa, väittävät =(