Helle se vaan jatkuu...

Tänään noustiinkin jo puoli 8 :) Tai Kuopus nousee aina paljon aikaisemminkin, mutta me Tuutikin kanssa saatetaan nukkua toisinaan jopa klo 9. Aamulla suunnattiin ostamaan mansikoita. Ostinkin sitten kerralla 5kg, että varmasti kaikki saa syödä kylliksensä. Ja kyllä niitä on syötykin :) Syötiin jälkiruuaksi ja välipalaksi. Välipalalla lisäksi vähän jätskiä. Njam!! Tuutikki nukkui vaihteeksi päikkärit, joten vietimme sellaisen tunnin rauhottumisen lounaan jälkeen. Sain siinä kivasti siivottua keittiön ja olohuoneen. Meillä kun on ruokapöytä olohuoneen puolella, niin olohuoneeseen kertyy aina kaikenlaisia muruja ja muita ruokapöydän alta. Tuutikki halusikin istua tänään ihan penkillä :) Saa nähdä, suostuuko enää syöttötuoliin menemäänkään... Saa sitten sen laittaa syrjään, kunnes taas tarvitaan joskus. Toivottavasti tarvitaan :)

Niin, ja aamu oltiin tuttuun tapaan omalla pihalla. Kaikki leikkikentät on täällä näillä helteillä niin hirveitä saunoja, ettei niihin ole asiaa. Omalla pihalla ei aurinkokaan paista kuin vasta puolen päivän jälkeen. Siinä on mukavan viileetä aamulla oleskella, ei tartte laittaa hiostavaa lakkiakaan päähän :) Ja tultiin sisälle ihanaan possu-paprikapadan tuoksun keskelle :)

Tänään sain alustavasti suullisesti sovittuna uuden hoitolapsen elokuun puolivälistä eteenpäin. Kiva saada lisää porukkaa ja on aika samanikäinenkin, kuin Tuutikki, niin on varmasti paljon seuraa toisistaan. Esikoinenkin aloittaa sitten koulunsa, että yksi puolipäiväinen paikka vapautuu. Niin, kohta se arkinen aherrus taas alkaa... Onhan tässä jo lorvailtukin ihan kyllästymiseen asti toisinaan. Ainakin lasten puolelta :) Juuri ennen koulun alkua saamme vielä lomailla puolitoista viikkoa, kun Tuutikki lomailee. Tai hän lomailee 2,5vko, mutta se uusi hoidokki aloittaa siinä loman keskellä.